“Huomenna on joku intialainen juhla keskustan intialaisessa ravintolassa lounasaikaan. Työkaverit kysyi, että kai tekin tuutte”, sanoi mieheni viime perjantaina. Sosiaalinen elämämme on sen verran rauhallista täällä, että kun johonkin kutsutaan, periatteena on että sinne mennään. Varsinkin jos se tapahtuu päivällä ja sinne voi ottaa lapsenkin mukaan. Sen enempää kyselemättä, Nikolla kun oli erityisen kiireinen työviikko takana, päätimme siis mennä.

Ravintola oli helppo löytää kauas kuuluvan intialaisen musiikin avulla. Ja ravintolan edessä meitä odotti hilpeää juhlakansaa.

Ai niin, olihan puhe jostain värien heittelystä. Mutta siihen ei kuulema tarvitse osallistua. Ai ei vai. Sydämelliset työkaverimme – ja tästä ei kannata lukea mitään ironiaa!- tulivat ottamaan meidät vastaan kuten asiaan kuuluu. Ensin kasvoihin vedettiin punaiset viirut. Se olikin ihan ok, mutta sitten eräs innokas vetäisi vihreät väripöllyt hiuksiini. Kyl ne lähtee pois, minulle vakuutettiin. Mutta juhlamieleni oli mennyttä, kun muistin ystäväni kohtalon Intian reissulla: väri ei koskaa lähtenyt pois, hiukset piti leikata… (Sori L jos muistan väärin!) Niin ja kannattaa ottaa pois kaikki vaatteet, joita ei halua pilata. Ai, olis ollut kiva tietää etukäteen. Mitähän mä oikein jätän päälleni!

Ilo oli jo ylimmillään, mutta minulla olo oli kuin ilonpilaajalla, myrtsi naamani näkyi varmaan kilometrin päähän. No, onneksi oli hyvä syy tehdä oharit. Benjamin ei oikein arvostanut aikuisten riehakasta juhlintaa ja kovalla soivaa musiikkia. Poika oli niin peloissaan, että päätimme mennä läheiseen libanonilaiseen ravintolaan syömään.

Ja kyllähän se väri sitten lähti pois hiuksista, varsinkin kun muistin kampaajan neuvoman kikan: hiuksiin laitetaan ENNEN kastelua runsaasti hoitoainetta ja sitten vasta pestään normaalisti.

Lohduttavaa oli myös kuulla jälkeenpäin kahdelta intialaisnaiselta, että he inhoavat tuota juhlaa, joka siis on intialainen karnevaali. Holin taustasta voi lukea lisää wikipediasta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Holi