No nyt sitten rävähti kerralla koko keväinen kukkaloisto, kaikenväriset magnoliat on pihalla kukassa samaan aikaan. Nämä pinkimmät ovat tuolta talomme takaa, talon etupuolella taas on tummempaa violettia kukassa. Joitakin nämä kukkapäivitykset alkavat ehkä jo kyllästyttää, mutta ei voi mitään, tämä vaan on parasta täällä juuri nyt, niin jaksan näistä kukista taas kerran hehkuttaa. Sitäpaitsi kuulin, että Suomeen tuli viikonloppuna takatalvi, joten jospa nämä kuvat toisivat keväistä mieltä sinnekin!

Kävinpä kevään kunniaksi kampaajallakin. Kampaajalla käynti ei ole täällä mikään kovin piristävä kokemus, päinvastoin lähinnä stressaava, niinpä lykkäänkin sitä aina niin pitkään kuin voin. Lopputuloksesta ei ikinä tiedä ja koko kokemus on yleensäkin sangen ikävä, vähän niin kuin pakollinen paha, kuten hammaslääkärikäynti. Niinpä tämä oli reilun kahden ja puolen vuoden sisällä jopa neljäs kampaamokäynti, aika hyvin olen siis sinnitellyt!  Kielimuurin lisäksi esteenä on iso kulttuurinen juopa, puhumattakaan siitä, ettei kukaan osaa täällä käsitellä tällaisia tyypillisiä pohjoismaalaisia hiuksia. Paikallisten hiukset on vähän jotain muuta laatua! Ensimmäisellä kampaamokäynnillä työntekijät kävivät vuorotellen hihittelemässä ja ihmettelemässä kummia “vauvahiuksiani” ja arpoivat kai lopuksi joukon nuorimman suorittamaan tehtävää. Pesupaikalta tulin kampaajantuoliin hiukset sievässä sotkussa, ne oli pesty ilman hoitoainetta ja pojalla meni ikuisuus, kun hän selvitteli niitä tiheällä kammallaan. Itse leikkaukseen (pelkkä muutaman sentin tasoitusleikkaus, muuta en silloin uskaltanut) meni sitten 45 minuuttia. Olin niin onnellinen, kun lopulta pääsin pois paikasta, etten sitten käynyt kampaajalla ennen seuraavaa kesää Suomessa!

Toinen kerta oli vähän parempi, vaikka sielläkin pojat hihittelivät kovasti. Täällä kaikki näkemäni kampaajat ovat miehiä, tai siis yleensä nuoria poikia, joilla on hassu korkea kampaus, tyttöjä näkyy ehkä kassalla tai korkeintaan pesupaikalla.  Lopputulos oli tällä kertaa ihan ok, mutta ehkä sakset olivat tylsät tai jotain, sillä jälkeenpäin kesällä Suomessa kampaajani kauhisteli latvojen laatua.

Viime syksynä löysin vihdoinkin amerikkalaisen ystäväni vinkistä kampaamon, jossa on kohtuullisen mukava asioida. Kukaan ei käy hihittelemässä tai kummastelemassa hiuksiani (ei kiinnosta mitä takahuoneessa tekevät) ja kahdesti käytyäni voin jo sanoa, että lopputuloskin on ihan ok. Kommunikointi hoidetaan kuvan avulla ja yksityiskohdista (pituudesta ym.) sovitaan käsin näyttämällä ja ihan on ohjeitani kuunneltu ja sovitun mukainen leikkaus tullut. Jos nyt noita kuvia vertaa, niin ei se ihan metsään mennyt viimeksi…

Vasemmalla Pinterestistä kaapattu mallikuva, oikealla lopputulos.

Olen lopputulokseen suhteellisen tyytyväinen, vaikka kyllä nuo latvat saisivat varmasti taas kampaajani kohottelemaan kulmiaan Suomessa. Niin ja hiusvärit nyt olen saanut unohtaa ihan tykkänään, paras vaan oppia elämään tuon tyvikasvun kanssa. Vaaleiden hiusten kanssa on vähän turha lähteä leikkimään, kampaamoväreillä saisi varmaan loputkin hiuksista putoamaan, ja jopa länsimaista tuotujen kotivärien käyttö on riskaabelia. Yksikin tuttu kalifornialaisblondi sai hiuksensa jenkkiväreillä lievästi sanottuna oudoiksi, oman kuvauksensa mukaan lopputulos oli “strawberry”! Johtuu varmaan vesijohtoveden laadusta täällä, siinä on niin paljon mm. kromia, että muutenkin hiukset putoilee päästä…

Positiivista kampaamokäynneissä täällä on hinta, joka ei paljon kukkaroa köyhdytä: ensimmäisessä paikassa leikkaus ja pesu maksoi noin 5 e, nykyisessä noin 10e. Kalliimpiakin, ihan Helsinki-hintaisia paikkoja on, mutta kokemukset niistä eivät ole olleet sen parempia.

Muita viimeaikojen “kohokohtia” oli käynti länsimaisia elintarvikkeita myyvässä tukkukaupassa. Kauppareissu sinne taksi- tai bussimatkoineen on sen verran rasittava, etten yleensä jaksa käydä siellä kuin pari kertaa kuussa. Mutta ei auta, paikka on ainoa, josta meidän lähellä saa länsimaisia tuontituotteita. No mitähän eksoottisia herkkuja sieltä viimeksi kotiin raahasin?

Ostoskassin sisältöä on päässyt ihailemaan myös hylje Merimaailmasta!

No pastaa, kahvia, leipää, juustoa, hapankermaa, oliiviöljyä, nakkeja, tonnikala- ja papusäilykkeitä ja tomaattimurskaa! Ai olihan tuossa parit tacowrapit ja myslipatukat vielä. Sellaisia on siis meidän perheen erikoisherkut… Joskus taannoin houkuttelin lasta sisälle leikkipaikalta erikoisherkkuvälipalalla: meillä on oikeaa leipää ja juustoa!

Ja viherrys senkun voimistuu!