Joku varmaan ajattelee, että me tykätään muuttamisesta: vaihdettiin taas kotia, ties monetta kertaa vajaan kolmen vuoden sisään. Vuokrasopimus edellisessä asunnossa oli umpeutumassa ja koska niin moni asia tökki siinä kämpässä, kävimme katselemassa muutamia asuntoja. Rajoitimme hakumme tähän samaan asuinkompleksiin, koska olemme olleet siihen niin tyytyväisiä. Kaikenlaisten kummallisten asuntonäyttöjen jälkeen Niko kävi katsomassa paria asuntoa – yksin, koska poikamme oli kipeä – ja soitti: kyseessä oli sama asunto, jonka olin jo katsastanut pari viikkoa aiemmin, mutta jonka olimme torpanneet liian korkean vuokran takia. Nyt vuokraa oli laskettu ja vuokranataja oli valmis korjaamaan asunnossa olleet pienet puutteet.  Vuokrasopimus allekirjoitettiin samana päivänä avaimet kotiin periaatteella – ihmettelivät kovasti, miksemme muuttaneet samantien vaan vasta viikon päästä. Ihan pikkasen oli sitä pakkaamistakin…

Uudella pihallamme on pieni, mutta siisti ja monipuolinen leikkipaikka – Lappsetin tietenkin!

Positiivista muuttamisessa on täällä se edullisuus, muuttomiehet eivät maksa täällä juuri mitään: kaikki tavaramme, joita kuitenkin oli kaksi lavallista, siirtyivät uuteen kotiin kadun toiselle puolelle noin 30 euron hintaan. Ja kaikki tietenkin käsin raahaamalla – mm. jääkappi ja muutama ikea-hylly joukossa – ei mitään nokkakärryjä tai muita apuvälineitä. Huvittavaa kyllä, muuttomiehistä toinen oli sama kuin vuosi sitten muutettaessa. Muistot vuoden takaisesta muutostamme palasivat miehelle mieleen, kun hän näki jättikokoisen lätkäkassimme – muuttomiehen painajainen – jonka hän vuosi sitten raahasi ylös kolmanteen kerrokseen. Tällä kertaa suunta oli alaspäin, mutta ei se silti näyttänyt häntä kovasti ilahduttavan.

Muuton hankaluudet kyllä kannatti kestää, nyt on vihdoin ihan perusasiat kunnossa. Sellaisa pikkuseikkoja, kuin vuotava vessa, rikkinäinen pyykinpesukone, rapisevat seinät ja homeiset keittiönkaapit ei tarvitse enää katsella… Toki tässäkin asunnossa tuli yllätyksiä eteen jo heti alkumetreillä. Kumma kyllä, en jaksanut enää edes suivaantua, vaikka olohuoneen sohvan takaa löytyi piilotettuna kosteusvaurion tuhoama seinä  – joka toki korjataan, kun se on kuivunut, mutta ei sitä tietenkään olisi saanut meiltä pimittää. Pikku kieroilu taitaa olla paikallinen tapa.

Pihapiirimme on uusi – kyse on saman asuinkompleksin uudemmasta osasta kadun toisella puolella. Piha on rauhallisempi ja siistimpi kuin edellinen. Syksyn värejäkin näkyy puissa ja pensaissa.

Muutenkin on kyllä sietokyky kasvanut, joillekin kummallisuuksille ei vain voi muuta kuin nauraa. Esimerkiksi vajaa viikko ennen kuin muutettiin – kun vuokrasopimustamme oli siis jäljellä reilut kaksi viikkoa – ovikello soi ja sisään pämähti viisi ihmistä katsomaan asuntoamme, ilman mitään ennakkovaroitusta tietenkin. Yksi katsojista oli länsimaalainen ja puhui englantia, muuten olisi jättänyt oven avaamatta. Siinä vaiheessa ei oltu edes ehditty vuokranantajallemme ilmoittaa, että ollaan muuttamassa. Ei olis varmaan paljon naurattanut, jos ei olisi ollut sitä uutta vuokrasopimusta kädessä.

Välillä taas tällaisia juttuja tulee ihan liikaa ja silloin pienikin pieleenmennyt juttu voi yhtäkkiä räjäyttää tulivuoren tai romahduttaa koko korttitalon. On vaikea sanoa, mikä milloinkin pitää tunnelman niin positiivisen puolella, että näille sattumille jaksaa vain nauraa ja tai kohauttaa olkiaan. Yleensä ottaen metelin nostaminen tai raivoaminen ei vain kannata, siitä saa kärsiä ihan itse.

Näkymät asunnostamme ovat melkoisen urbaanit, mutta valoisat – taivasta näkyy paljon. Viime päivinä olemme kärsineet huonosta ilmanlaadusta, joka näkyy savusumuna. Pihan vehreydessä ilmanlaatukin on onneksi paljon parempi.

Ai niin, se juttu patikointiretkestä pikkukylään on kyllä tulossa, kunhan ehdin kirjoitella!