Pitkäaikainen unelmamme toteutui Kiinalaisen uudenvuoden aikaan, kun teimme matkan Japaniin. Suomesta käsin Japani on kaukana ja lennot kalliit, Shanghaista lentoaika Osakaan on parhaimmillaan pari tuntia ja lennot edulliset. Ihan kuin Euroopan sisällä lentelisi. Ainiin, nythän me ollaan Aasiassa… Japani on kallis maa matkustaa, mutta kun varaa hotellit hyvissä ajoin ja suunnittelee matkansa hyvin, ei matkasta välttämättä tule kallista. Halvempaa se oli kuin Skandinaviassa matkustaminen!

Gion – Kyoton vanha kortteli

Pääkohteemme oli Kyoto, jonne matkustimme junalla Osakan lentokentältä, matkan lopuksi olimme vielä pari yötä Osakassa. Kyoto oli ihanan rauhallinen ja ihmisenkokoinen Osakaan verrattuna ja kokemuksemme Japanista oli varmasti hyvin erilainen kuin esim. Tokiossa käyneillä ystävillämme! Kyotossa on todella paljon nähtävää, linnoja ja temppeleitä toisensa jälkeen. Emme todellakaan yrittääneetkään ehtiä kaikkialle, eipä se kolmivuotias olisi sellaista jaksanutkaan. Itsekin olin vielä flunssan kourissa ja kaipasin lepohetkiä. Seuraavalle kerralle jäi vielä paljon nähtävää!

Sateisina päivinä oli mukava kävellä Kioton keskustan lukuisilla katetuilla ostoskaduilla. Muumikin löytyi!

Ensivaikutelma Kyotosta oli rauhallinen, siisti ja turvallinen. Kiinan kaaoksen ja sekasotkun jälkeen oli oikein rentouttavaa nauttia puhtaista kaduista, liikenteen sujumisesta sääntöjen mukaan ja ihmisten hillitystä ja kohteliaasta käytöksestä. Kyoto on todella tiheästi rakennettu, kadut ovat kapeita lukuunottamatta muutamia pääväyliä, mutta talot eivät ole kovin korkeita.  Hotellimme sijaitsi ihan keskustassa ja nautimme siitä, että pystyimme rauhassa kävelemään vaunujen kanssa ympäri keskustaa. Ei tarvinnut pelätä jäävänsä autojen alle ylittäessään tietä, kaikkialle pääsi vaunuilla, kunhan vain jaksoi etsiä oikeaa sisäänkäyntiä tai hissiä ja hissitkin kiittelivät kohteliaasti käynnistä 😉

Kukaan ei tuuppinut tai töninyt, vaikka olisi ollut miten tungosta. Metrosta poistuessa ihmiset ryhmittyivät rauhallisesti liukuportaiden eteen  jonoon ja etenivät rauhallisesti mutta sujuvasti ulos laiturilta. Hiukan eri meininki kuin missä tahansa Kiinassa! Itsekin jouduin oikein hillitsemään itseäni, etten olisi tungeksinut, olen jo täällä tottunut siihen, että elintilasta pitää taistella kyynärpäitä käyttäen.

Kukaan ei huutanut, kahviloissa ihmiset puhuivat hillityllä äänellä. Jos kännykkä soi, mentiin ulos kadulle puhumaan siihen, ettei vain häirittäisi muita. Päät kääntyivät, kun kolmivuotiaamme käytti ääntänsä vähän enemmän, mutta kaikki olivat liian hyvinkasvatettuja osoittamaan närkästystään mitenkään muuten.

Askel ostoskadun vilskeestä ja kulkija on pyhässä paikassa rauhoittumassa.

Ja se esteettisyys! Kaikkialla oli puhdasta, hillittyä, harmonista. Erilaisia puupintoja, kauniita perinteisiä käsinpainettuja tekstiilejä. Yksinkertaista, mutta kaunista. Ja ne paperilyhdyt, niitä oli kaikkialla! Pieniä alttareita oli keskellä kaupunkia, ne tunnisti juuri näistä lukemattomista roikkuvista paperilyhdyistä. Uskomaton rauha ja seesteisyys välittyi näistä paikoista.

Kyoton kapeilla kaduilla pyörä on kätevin kulkuväline. Puutarha ei välttämättä vaadi isoa tonttia.

Absurdeja hetkiä koimme mm. tyhjällä metroasemalla, missä tunnelma oli kuin skifielokuvassa: kaikki on pelkistettyä, virtaviivaista ja siistiä; kaiuttimista tulviva ystävällinen naisääni opastaa matkaajaa eteenpäin. Kaikki on ikäänkuin vaimennettua, kuin pumpulitehtaalla. Mieleenpainuvimpia hetkiä oli Shinkansenin eli luotijunan saapuminen ja lähtö asemalta: sitä siivitti kahden junailijan esittämä synkronoitu liikesarja, kun he viittoivat, mistä juna tuli ja mihin se oli menossa. Liikkeet olivat minimalistisia ja puhtaita, kuin modernia tanssia. Shinkansen-tanssi, sitä en helposti unohda.

Kyoton vanha kaupunginosa Gion, jonka perinteinen puurakentaminen viehättää. Kujilla voi myös nähdä perinteistä pukeutumista. Riksapoika kuljettaa turisteja ja kertoo alueen historiasta.

Kuten vaatetuksesta näkyy, Japanissa oli vielä ihan talvista, muutamana päivänä satoi luntakin. Sellaista elokuvalunta, joka suli ennen kuin pääsi maahan asti. “Sataa lunta! It’s Christmas!” riemuitsi poikamme. Kylmyys ei kuitenkaan haitannut, kun oli asialliset vaatteet päällä ja koska, toisin kuin täällä Kiinassa, sisällä oli lämmin, välillä suorastaan kuuma. Meidän piti laittaa hotelliuhuoneen lämmitys kokonaan pois päältä, vaikka ulkona oli pakkasta, muuten emme olisi saaneet nukuttua! Talvi oli sikäli hyvä matkailuajankohta, että turisteja ei ollut paljon liikkeellä. Nähtävyyksistä sai siis nauttia melko rauhassa..

Fushimi Inari shrine eli oransseja portteja, kettupatsaita, kiipeämistä, alttareita ja pyhää vettä. Oranssia!

Mieleenpainuvimpia paikkoja oli Fushimi Inari, vuoren rinteellä sijaitseva temppelialue , joka on rakennettu riisin jumalan kunniaksi. Alueella on lukuisia pieniä alttareita, erikokoisia kettupatsaita, pyhän veden maistelupaikkoja. Oranssit portit, torit, jotka symboloivat rukousta, johdattavat ylös vuoren rinnettä pyhän metsän lävitse. Tunnelma oli harras ja seesteinen, vaikka suurin osa kävijöistä näyttikin olevan lähinnä nauttimasta patikoinnista ylös vuoren rinnettä. Kävelyretki kolmivuotiaan kanssa ei kyllä ollut kovin seesteinen, sellaista tyypillistä juoksentelua vähän sinne sun tänne. rattaita kun ei tuonne voinut portaiden takia ottaa lainkaan.

Liikennejärjestelyt olivat kyllä hyvä esimerkki japanilaisesta tehokkuudesta. Olin lukenut, että paikalle pääsee helpoimmin junalla Kyoton keskustasta. En kuitenkaan osannut odottaa, että temppelialue alkoi kirjaimellisesti juna-aseman ulkopuolella: oranssit portit johdattivat aseman ulko-ovelta temppeleille!