Hei, oletteko huomanneet, että nyt voi tilata mun blogiteksteista ilmoituksen suoraan sähköpostiin. Oikealta reunalta löytyy painike subscribe 2 e-mail , jos haluatte tilata!

Täällä on jatkuvasti niin paljon kaikenlaista kuvattavaa ja kerrottavaa, että ihan tavallinen arki jää helposti vähälle kuvaukselle kirjoituksissani. Ihan arjessakin on kaikenlaisia koomisia ja kummallisia sattumuksia, mutta aina ei vain jaksa tai muista niistä kertoa. Periaatteessa meillä eletään aika samanlaista lapsiperheen arkea kuin Suomessakin. Ulkoillaan joka päivä, leikitään sisällä, siivotaan, käydään kaupassa ja laitetaan ruokaa. Ulkoilusta olen kertonut ennekin, meidän piha on ihan mahtava ja sinne leikkipaikalle yleensä suuntaamme aamupäivisin. Asuntoyhtiömme toisella laidalla on toinenkin leikkipaikka, sielläkin on ruotsalaiset Hagsin leikkivälineet, joista erityisesti juna on benjaminin suosikki. Junapuistoksi sen olemme nimenneetkin. “Train, train”, sanoo Benjamin usein, kun haluaisi mennä sinne. Siis usein.

Juna on ehdoton suosikki

Junapuistossa on se huono puoli, että siellä ei yleensä ole muita lapsia, eikä aikuisia. Ilmankos se onkin ihan supersiisti, kuin uusi! Pihan leikkipaikan parhaita puolia onkin, että siellä yleensä on paljon muita lapsia ja niiden hoitajia, äitejä tai isovanhempia. Benjamin saa aina huomiota, usein leikkikavereitakin ja minäkin välillä juttuseuraa. Siellä olemme tutustuneet myös kiinalaiseen, englantia hyvin puhuvaan Eriniin ja hänen poikaansa, joka on vähän Benjaminia nuorempi. Olemme jopa päässeet heille leikkimään ja he kävivät vastavuoroisesti meillä. Nyt on jo kirjoja ja lelujakin vaihdeltu! Mulla on kiinalainen ystävä!

Benjamin tykkää maalata vesiväreillä

Hassua on se, että koska Erinin pojalla ei ole englanninkielistä nimeä, me kutsumme häntä vain nimellä didi, pikkuveli. Se on selvästi aiheuttanut lapsellemme vähän hämmennystä, koska hän näköjään ymmärtää sen nyt erisnimeksi. Miksi niiden kaikkien poikien nimi on didi?

Leikkipaikalla olemme oppineet, että  toisia lapsia kutsutaan pikkuveljiksi (didi), isoveljiksi (gege), pikkusiskoiksi (meimei) tai isosiskoiksi (jiejie). Benjaminkin jo välillä sanoo meimei tai didi ja saakin heti kunnon kannustuksen kiinalaisilta.

Siivous kuuluu jokapäiväiseen arkeen. Benjamin haluaa kovasti osallistua ja yritänkärsivällisenä antaa hänen osallistua. Pitkää pinnaa ja kekseliäisyyttä se kyllä usein vaatii! Tällä hetkellä parasta on vedellä lotraus ja punainen ämpäri. Viime viikolla sain

Tuleekohan lapsestamme curlaaja?

rauhassa pestyä melkein kaikki lattiat, kun poika sai siivota kylpyhuonetta punaisen ämpärin ja rätin kanssa. Läträys loppui sitten siihen, kun muutenkin jo melko märkä poika kauhoi ensin kannulla vessanpöntöstä vettä ja sitten kaatoi ämpärin sisällön (onneksi melko puhdasta vettä) päällensä. Äitiiii!

Me pohjoismaalaiset äidit ollaan muuten kiinalaisten mielestä ihan superäitejä. Eivät voi millään ymmärtää, miten olen voinut pärjätä ilman mitään lastenhoitoapua tai kotiapua pienen lapsen kanssa. Ja kun sanoin, että enhän olekaan yksin, onhan mulla mies, se ohitettiin aika nopeasti. Täällähän suunnilleen kaikilla on lastenhoitaja, vaikka olisivat itse kotona ja sitten usein vielä toinen apulainen, joka hoitaa siivoukset ja kotityöt, ehkä myös ruokakaupassakäynnit ja kokkauksen. Tai ainakin on isovanhemmat hoitajina. Eräs kiinalaisnainen, jolla itsellään ei vielä ole lapsia, sanoi, että suurin osa kiinalaisista äideistä kokee lapsen hoitamisen niin raskaana, että menevät mieluummin töihin melko pian.

Siivousavun hankkiminen olisikin täällä todella edullista, koska työvoimaa riittää. Olen kuitenkin vielä vierastanut ajatusta, koska meillä tuskin olisi yhteistä kieltä siivoajan kanssa,   eikä sitä muutenkaan mielellään haluaisi päästää vierasta ihmistä kotiinsa. Asuntokaan ei ole niin suuri, että sen siistiminen olisi liian rankkaa. Rankemmaksi arkipuuhaksi koemme edelleen ruuan hankkimisen, mutta se onkin sitten jo toisen kirjoituksen aihe!