Ensivaikutelmani Kiinasta: kosteaa, kosteaa, kosteaa! Eihän tämän pitänyt olla yllätys, sillä tiesinhän jo etukäteen saapuvani subtropiikkiin. Silti tämä kaiken läpitunkeva kosteus tuntuu määrittelevän koko olemista täällä. Se huokui päälle heti Shanghain lentokentällä, lentokentän vastaanottohalli oli ihan sumusta sakea, ilma näytti ihan ruskealta. Mihin saastepilven keskelle olemme laskeutuneet, ihmettelin. Onneksi ei, ilta oli vaan hyvin sumuinen. Shanghaissa ilma tosin on saasteisempaa kuin Ningbossa, jossa asumme.

Hotellihuoneessa huomasin, että kaikki vaatteet ovat nihkeitä, eivätkä pyyhkeet kuivu päiväkausiin. Kiinalainen oppaamme näytti ihmettelevän, miksi vedin villapaitaa päälle, kun ulkona oli parisenkymmentä astetta, mutta kosteuden takia se tuntui kolealta. Kontrasti on tietysti erityisen suuri, koska muutimme tänne kuivaakin kuivemmasta Arizonasta, aavikon keskeltä!

Toinen asia on hajut. Kun on kosteaa, niin ne tietysti korostuvat. Erilaisia hajuja, vieraita hajuja, voimakkaita hajuja, epämiellyttäviä hajuja. Mitäpä siitä sen enempää…

Ja kolmas on sitten äänet. Äänimaailma on tietysti ihan vieras. Kiinalaiset puhuvat tai siis HUUTAVAT aika kovaa. Kun ei ymmärrä kieltä, kuulostaa välillä siltä, että he ovat kauhean vihaisia. Tai sitten ei. Liikenne on hyvin äänekästä, torvet soivat. Joka paikassa on rakennustyömaita ja sieltä kuuluu pauketta. Välillä kuulostaa siltä, että ilotulitusraketit paukkuvat. No niinhän ne paukkuivatkin!