Saksofonipukki ja glitteriporot

Jos joku vielä miettii, mistä kaikki maailman kimallejoulukoristeet tulevat, niin tässä vastaus: täältä Kiinasta! Olin eilen käymässä joulukoristeblingblingtaivaassa. Siellä oli jos jonkinväristä ja kokoista palloa, tähteä, kelloa, lumihiutaletta, pukkia, poroa, kuusta, kranssia… Oli glitteriä, vilkkuvaa, tuikkivaa, väriävaihtavaa, laulavaa, heiluvaa ihan mitä vaan. Torin oviaukossa kolme luonnollisenkokoista joulupukkia jammaili saksofoneineen, tahdissa heiluen. Tietysti olin jättänyt kameran kotiin (käyttämässäni kännykässä on superhuono kamera), enkä ällistykseltäni tajunnut pyytää seuralaisiani ottamaan kuvia omillaan. Tässä siis kierrätyskuva viime vuodelta Shanghain reissulta, samanlaista tavaraa oli täälläkin tarjolla. Miksiköhän muuten niin monilta poroilta puuttuu sarvet?

Olin varsinaisesti hakemassa jouluvaloja ja ylllätyksekseni sieltä runsauden keskeltä löytyi ihan perusvalotkin, ilman mitään vilkkumista ja värienvaihtumista. Olin vähän haikaillut myös tähdenmuotoisia valoja, mutta ne jotka löytyi oli niin räikeät, että saivat jäädä torille. Sensijaan hihaan tarttui hillitynkimaltelevia lumihiutaleita, lumiukkotarroja ikkunaan, omenoita kuusen oksille – ja kimalleporo! Ei se mitään, yllytin ystävän ostamaan maailman hirveimmän kitchjoulupukin oveensa killumaan. Kuinkahan ystävän perheen huumorintaju kestää? Huvinsa kullakin…

On täällä kyllä myös ihan omin käsin askarreltu kaikenlaista, jouluista ja ihan muutakin, ettei ihan muovin ja glitterin puolelle jäädä. Kunhan vain saisi kuvia niistä teillekin jakoon…