Kun saapuu vieraaseen kulttuuriin, missä kaikki on uutta ja vierasta, oman kodin merkitys korostuu. Niinpä on todella ihanaa, että saimme näin mukavan kodin, joka todellakin tuntui heti kodilta. Asunto on siisti ja moderni ja meille juuri sopivan kokoinen. Lisäksi kaikki perusjutut toimii ainakin tähän mennessä, mikä ei todellakaan täällä ole itsestäänselvää, eikä kai oikein missään, kun liikkuu Pohjoismaiden ulkopuolella. Kuumaa vettä tulee taatusti ja suihkussa on käsisuihku ja sekoitin  – tätä luksusta en USA:ssa nähnyt missään. Asunnossa ei pahemmin vedä, sillä ikkunat ovat kaksinkertaiset ja upouusi ilmastointilaite takaa sen, että lämmitys kylmällä ja varmasti myös ilmastointi kuumalla kelillä pelaa joka huoneessa. Viime perjantaina, kun  satoi koko päivän ja kosteusprosentti oli huikea, pääsimme myös käyttämään koneen kuivaustoimintoa ja hyvin näytti toimivan.

Ja sitten on tietysti tuo terassi, josta kaikki Nikon työkaverit ovat kateellisia. Se on ilmeisen harvinaista herkkua täälläpäin! Piha on ihmeen vihreä ja valoisa, talojen keskellä on ihan kunnon puisto, jossa kulkee kävelytiet ja jopa juoksurata lenkkeilijöille. Autotiet kulkevat rakennusten toisella puolella, ulkokehällä, niin että piha on siinäkin meilessä todella rauhallinen ja lapsiystävällinen.

Vihreys ei ole vain iloksi silmille, vaan sen ansiosta ilma on huomattavasti parempilaatuista pihan sisäpuolella. Eron huomaa heti kun kävelee ulos pihalta: heti vieressä kulkee vilkasliikenteinen tie, jonka varrella on lukuisia rakennustyömaita. Ensimmäisen kerran kun lähdin sitä kävelemään täkäläistä keskustaa kohti, olin ihan järkyttynyt ilman laadusta. Oli kostea päivä ja tuntui, että oli oikeasti hankala hengittää ja kaikki työmaiden ja liikenteen hajut vain korostuivat. Sitä mukavampi oli sitten mennä kotiin, jossa terassilla on oikein mukava ja leppoisa istuskella ja Benjaminin leikkiä.

Leppoisa ja leppoisa, Benjamin keksi heti kaikenlaisia kivoja leikkejä, mm. “heitämpä kaikki tavarat naapurin puolelle aidan yli”. Naapuria ei pahemmin ole näkynyt, eikä hänen terassillaan juuri muuta ole kuin pyykinkuivatustelineet, mutta olihan se jonkinverran noloa kiivetä aidan yli keräilemään palloja ja lattiaharjoja sun muuta. Terassin yksityisyydestä voi myös olla montaa mieltä, harva se päivä tuolta on joku kurkkimassa ja vilkuttelemassa Benjaminille, täytyyhän meitä länsimaalaisia tulla tarkastamaan lähempää!

Meillä on terassinreunalla jopa kasvimaa, jossa kasvaa kaikenlaisia syötäviä, mutta tunnistamattomia kasviksia. No, ruohosipulin ja chilin tosin tunnistin. En kyllä ole vielä uskaltanut maistaa niitä, vähän arveluttaa, kun ei ole itse niitä kasvattanut, että minkähänlaiseen maahan ne on kylvetty ja mitähän niihin on laitettu. Ja mitä saasteita tuolta tieltä ja muualta on kulkeutunut. Ehkä ne on siinä vaan koristeena ja laitetaan sitten itse jotain muuta keväällä. Jee, päästään kai taas puutarhahommiin siis!