Viime viikolla sää muuttui yhtäkkiä radikaalisti. Kahdenkympin tienoilla pyörineet päivälämpötilat putosivat alle kymmeneen ja kolea tuuli kävi luihin ja ytimiin. Vaikka lämpötila sinänsä ei vaikuta kummoiselta, oli se kylmyys ja koleus kuin Siperiasta ja Beiringinsalmesta se kuulema tulikin – siis Siperiasta kai alunperin. Meilläkin tuntui että ikkunoista alkoi sittenkin vetää, mutta onneksi tehokas ilmastointilaite ja verhot ovat pitäneet asunnon lämpimänä. Toisin kuin esim. Nikon koululla, jossa oli todella kylmä: opettajat näyttivät kulkevan sisälläkin ulkotakeissa.

No, onhan nyt jo joulukuu ja aikakin talven tulla. Viime akojen kesäkelit ovat olleetkin aivan harvinaista herkkua. Joulukuun vaihtuminen iski tajuntaani kunnolla vasta viikonloppuna, kun näin kaikki jouluhörhelöt kaupungissa ja kauppakeskuksissa soivat joululaulut, aika eksoottisina kiinalaisina versioina. Kadulla parvi tonttutyttöjä ryntäsi Benjaminin luo ja antoi hänelle poronsarvet – tietenkin. Herätimme kenties tavallistakin enemmän huomiota, kun työntelimme rattaissa nukkuvaa lasta, jolla oli poronsarvet päässään.

Olemme tosiaan käyneet joka viikonloppuna Ningbon keskustassa. Sinne pääsee bussilla  ja yhden bussimatkan hinta on huikeat 2 RMB, eli jotain 0,22e. Kunhan saamme bussikortit – samantyyppiset mitä Helsingin seudun liikenteessäkin on käytössä ja joihin ulkomaalaiset voi ladata arvoa – tulee bussimatkailu vieläkin halvemmaksi.  Ja ennenkaikkea helpommaksi, kun ei tarvitse niita kolikoita kilistella kuljettajan kassalippaaseen joka kerta kun astuu bussiin.

Bussiliikenne vaikuttaa hyvin tehokkaalta, meidänkin lähimmältä pysäkiltä menee toistakymmenta bussia ja niitä menee usein (4-20 minuutin valein, kuten akatauluissa nasevasti kerrotaan). Ongelma on vain se, etta lukutaidottomana on hiukan hankala päästä selville, mikä bussi menee minnekin. Busseissa on kylla numerot – meidän onneksemme – ja lisäksi jotakin kiinankielista tekstiä. Emme ole vielä saaneet käsiimme yhtään kunnollista bussikarttaa, emmekä edes ole päässeet liikennelaitoksen nettisivuille. Bussien kulkureittejä on vähitellen opiskeltu bussipysäkkeja tutkimalla ja Google Mapsia tutkimalla. Olemme siten löytäneet jo muutaman bussin, joilla pääsee Nikon koululle, Wanda Plazalle, Metro-supermarkettiin sekä keskustaan.

Bussilla matkustaminen pienen lapsen kanssa on tosin aika haastavaa. Rattailla on turha edes kuvitella menevänsä bussiin, sillä etuovensuu on niin kapea, ettei siitä edes kevyet matkarattaamme mahtuneet. Rattaat kasaan siis ja lapsi kainaloon ja reippaasti näitä kahta raahaten ylös portaita. Jotenkin on vielä saatava ne kolikot sinne lippaaseen ja taituroitava ilman vapaita käsia bussin takaosaan. Yksin siis aika rasittava ja vaarallinenkin hanke, varsinkin jos bussi kaasuttaa heti pysäkilta eteenpäin.

Toisaalta lapsen kanssa kulkiessa saa aina paikan: joka kerta on meille paikka annettu, vaikka bussi olisi ollut miten täpötäysi. Paikalliset eivät liikukaan vaunujen kanssa vaan kantavat lapsiaan sylissä tai selassään joka paikkaan. Ilman vaunuja taas on aika rasittavaa liikkua keskustassa alle kaksivuotiaan kanssa, sillä vaikka lapsemme onkin erittäin hyva kävelijä, niin kyllä se myöskin menee ihan minne se haluaa… puhumattakaan kantamisesta. Huoh! Olenkin sitten suosiolla kävellyt rattaiden kanssa tuonne meidän kekustaan yksin liikkuessani. Pitäisköhän siirtyä käyttämään riksaa?!

Ulkomaalaiset tuttavaperheemme näyttävätkin käyttävän yksinomaan taksia, mutta siinäkin on omat haasteensa. Ensinnäkin se taksi on jostain lennossa napattava – ei kovin helppoa meidän kulmilla – ja sitten on kertoa kuskille, mihin mennään. Siinä auttaa keltainen taksikirja, mutta eipä sieltäkään kaikkia osoitteita löydä. Ekalla viikolla täällä asuessamme menimme Nikon töiden jälkeen supermarkettiin ostamaan ihan perus taloustarvikkeita ja ruokaa monta kassillista. Olin väsynyt, koska olin kävellyt ensin keskustaan ja polvetkin olivat kipeät ja niinpä ehdotin taksin ottamista. No, eipä siitä mitään tullut, koska meillä ei olut näyttää kuskille osoitettamme, kiinaksi kirjoitettuna. Se kallisarvoinen paperihan oli tietysti kotona. Tästä lähtien olen sitten pitänyt osoitetta aina lompakossani…

Kauppakasseja raahaten lähdimme sitten hiukan apeina talsimaan pitkin hämärtyviä katuja kotiinpäin. Kävelimme erään kauppakeskuksen läpi ja sieltä ulos tullessamme päädyimme – kuinkas muuten – keskelle väkijoukkoa, joka tanssi argentiinalaista tangoa kiinalaisen tangon tahtiin. Absurdi tilanne, joka kieltämättä kevensi tunnelmaa!