Nyt kuulkaas pyörii päässä niin monta jutun aihetta, että olen tässä jo puoli tuntia miettinyt, mistä kirjoittaisi. Kaikenlaista mielenkiintoista on sattunut ja kuviakin on valmiina odottamassa oikein jono. Kohta aamun vapaahetkeni onkin jo ohi ja pitää hakea lapsi hoidosta. Ei kai muu auta, kun aloittaa jostain…

Kaupungilla löytyy aina jotain mielenkiintoista katseltavaa, tällä kertaa huomion vei jättikokoinen nosturi

Kun muutimme tänne, monet ystävämme ihmettelivät ja kyselivät, että oliko kulttuurishokki iso. Aluksi sitä ei edes hirveästi ajatellut, koska ihan jokapäiväisen arjen sujuminen  vei niin paljon energiaa. Jälkeenpäin ajatellen koko talvi ja kevät oli vain selviytymistä. Tuntuu, että vasta nyt kunnolla ehtii edes ajattelemaan näitä idän ja lännen välisiä kulttuurieroja. Yksi oleellisimmista tuntuu olevan yksilönvapaus.

Länsimaalainen ei ehkä edes tietoisesti ajattele sitä, mitä kaikkea yksilönvapaus ja sen tärekeys meille tarkoittaa arjessa. En tarkoita mitään poliittista järjestelmää, sananvapautta  tms. vaan ihan käytännössä sitä, että länsimaalaisille on tärkeää, että he saavat itse päättää pienistäkin itseä koskevista asioista. Täällä sillä ei näytä olevan kovin suurta merkitystä. Tästä syntyy luonnollisesti törmäyksiä ja väärinkäsityksiä ja tilanteita, jotka tarkoituksettomasti loukkaavat länsimaalaista. Hyvin viattomana esimerkkinä tilanne, jossa Niko oli ostamassa nettikaupasta jotakin tuotetta, kiinalaisen avulla tietysti, koska länsimaalaiselta se ei onnistu ilman tiettyjä järjestelyitä. Tuotetta oli lukuisia eri värivaihtoja, joista Nikon pyytämää ei ollut varastossa. Silmääkään räpäyttämättä kiinalainen sanoo: “sitten otat keltaisen”, ja näpsnäpsnäps, tilaus on tehty. “Ja seuraava asia oli?” Keltainen oli loppupeleissä ihan hyvä väri tilanteeseen, mutta olisi se kiva itse päättää, mitä ostaa. Lisäksi mieheni on vielä tässä tilanteessa esimiesasemassa. Hämmentävää.

Ikävämpiä tilanteita on ollut viisumien kanssa. Meistä riippumattomista syistä minun ja poikamme viisumeita ei uusittu ennen kesälomaa. Henkilö, joka asiaa hoitaa yrityksessä, ei jostain syystä voinut sitä hoitaa, toivottavasti jostain hyvästä syystä. Niinpä jouduimme hankkimaan Suomesta turistiviisumit ja nyt sitten täällä olen joutunut pomppimaan saman henkilön sanelun mukaan lääkärintarkastuksessa ja poliisiasemalla. Ei siinä mitään, kaikki on hoitunut, mutta pompotukselta se minusta tuntuu, kun edellisenä iltana kerrotaan, missä minun pitää olla seuraavana aamuna. Ja on ihan turha yrittää napista mistään, sillä kyllähän minä haluan, että viisumiasia järjestyy pian ja jouhevasti. Nyt kun on viisumit kädessä, uskaltaa jo vähän napistakin.

Toisaalta olen ihan varma, että Suomessakin moni ulkomaalainen kokee samanlaisia tuntemuksia joutuessaan byrokratian pyöriteltäväksi. Varsinkin tuossa oleskelulupa-asiassa tuntee vain olevansa ihan heikoilla jäillä ja toisten armoilla ennen kuin asiat on kunnossa, vaikka kuinka on itse laillisella asialla.

Toinen kulttuurinen juttu, johon jatkuvasti törmää, on erilainen aikakäsitys. Aikajänne tuntuu olevan todella lyhyt, eikä asioita suunnitella pidemmällä tähtäimellä ollenkaan. Asiat tapahtuu just nyt ja huomenna, ensi viikolla juttu on jo ohi. Ehkä siksi minullekin kerrottiin näistä aikatauluista niin lyhyellä varoitusajalla, etten vain unohtaisi…

Tätä juttua ei sitten kirjoitettu yhdessä aamupäivässä, vaan se kypsyi kaksi viikkoa. Lisää uusia juttuja on taas jonossa, kunhan löytyisi sopiva hetki kirjoittamiselle!