Tunnustan, vaikka olen asunut täällä viime vuoden lopusta lähtien, osaan ihan mitättömän vähän paikallista kieltä. Tiedetään, turha sitten valittaa, että on hankala hoitaa asioita, mutta kiina (mandariini) on todella erilainen kieli ja siksi vaikea oppia. Ihan lyhyidenkin fraasien opettelu on hankalaa ääntämisen, ennen kaikkea tonaalisuuden vuoksi. Eri äänteet kuulostavat omassa korvassa kaikki ihan samalta. Toisaalta sanoille tai fraaseille ei ole tarttumapintaa, toisin kuin vaikka indoeurooppalaisia kieliä opeteltaessa. Kevään lopussa pystyin vihdoin erottamaan tuttuja sanoja sieltä täältä puheesta. Nyt vasta tuntuu, että tätä kieltä voisi ruveta opiskelemaan. Pitäisi ruveta opiskelemaan, kunhan vain jostain löytyisi siihen tarvittava aika ja energia. Siis sitä puhuttua kieltä, lukutaidon oppimisesta on turha haaveillakaan…

Sunnuntaipelailua puistossa

Paikallisten suhtautuminen ulkomaalaisten kiinan osaamiseen on kahtalaista. Erityisesti vanhempien ihmisten on vaikea ymmärtää, että joku ei osaa kiinaa. Monet sitkeästi vain jatkavat jutteluaan, puhuvat ja puhuvat ja korottavat ääntään, jos se vaikka auttaisi. Pihallamme tapaan samoja tätejä aina uudestaan, jotka todella kovasti haluaisivat jutella ihanan Benjaminin äidille. Heidän on vaikea hyväksyä, että en edelleenkään ymmärrä, mitä he puhuvat. Niin, en ymmärtänyt eilen, enkä ymmärrä tänäänkään… Puheesta ymmärrän kuitenkin sen verran, että he hokevat että “ei se ymmärrä, ei ymmärrä” (bu dong).

Yksi todella ystävällinen isoäiti juttelee aina kivoja Benjaminille (ja minulle), äänensävy on niin lämmin ja elekieli tukee viestiä, niin että minusta se on vain mukavaa, eikä poikakaan siitä hämäänny. Mutta sitten siinä vieressä joku toinen täti alkaa hokemaan sitä budongia ja sekös alkaa harmittamaan. Tyyliin “mitä sä sille puhut, ei se kuitenkaan ymmärrä”. Kun se ihana isoäiti halusi vaan olla ihminen ihmiselle.

Ehkä sitten Suomessa osaan paremmin asettua maahanmuuttajanaisten asemaan. Äidit juoruilee hiekkalaatikolla ja leikkipuistoissa ja joskus aika ronskisti arvostelee muista kulttuureista tulevien perheiden tekemisiä. Vaikka ei puhuisi kieltä, saattaa puheesta ymmärtää kuitenkin jotain, juuri sen verran, että pahoittaa mielensä.

Puistosta löytyi kiinnostavia yksityiskohtia, kuten yleisöpuhelin

Toisaalta varsinkin hyvinkoulutetut kiinalaiset usein ajattelevat, että eihän ulkomaalainen edes voi oppia kiinaa, ihan naurettava ajatuskin. He osaavat englantia ja haluavat käyttää sitä länsimaalaisen kanssa kommunikoidessaan. Jotenkin tulee mieleen ne kokemukset, joista Suomessa asuvat ja suomea opiskelleet ulkomaalaiset ovat kertoneet: jos puhuu suomea vieraalla aksentilla, suomalainen vaihtaa heti englantiin.

Absurdeja asioita voi tulla vastaan vieraalla maalla. Nikon kollega kertoi tarinan vanhasta miehestä, joka asentaa residenssissämme juomavesihanoja ja käy perimässä maksun käytetystä vedestä kuukausittain. Mies oli tullut vuokraisännän pyynnöstä asentamaan hanaa, mutta oli hermostunut heti alkuunsa, koska nainen ei ymmärtänyt mitä hän sanoi. Ensin hän huusi kovempaa ja kovempaa, jos vaikka sitten menisi perille. Kun tämä ei auttanut, hän kirjoitti paperilapulle jotakin kiinalaisin karaktäärein. Yllättäen tämä ei auttanut. Kun nainen näytti työpaikalla lappua kiinalaiselle ja kysyi mitä siinä luki, tyrmistyttävä vastaus oli: “PUHUTKO KIINAA???”