Olohuonettamme koristaa neljä punaista ämpäriä, yöseurana oli vesimusiikkia ja lapsemme edelleen hokee “water here”. Olemme siis edelleen evakossa olohuoneestamme, vettä tippuu katosta nyt toista päivää eikä ole mitään tietoa milloin se loppuu. Onneksi kenellekään meistä ei sattunut mitään, eikä ihme ja kumma tavaroillemmekaan, koska ehdimme siirtää ne pikapikaa turvaan muihin huoneisiin. Tulevaisuudesta ei ole vielä tietoa, mutta eipä tässä onneksi ole akuuttia hätääkään.
Päätimme siis nauttia sunnuntaista rauhallisissa merkeissä ja lähdimme lempipaikkaamme Yinzhoun puistoon. Menomatkalla vähän sataa tihuutti, mutta sade lakkasi sopivasti puistoon päästyämme ja ilma oli ihanan raikas. Kukat tuoksuivat, linnut lauloivat ja sateinen sää oli karkottanut suurimmat väkijoukot. Ihanan seesteinen tunnelma!
Lumpeen lehdillä kimalsivat sadepisarat, kuin timantit. Valkoinen jalohaikara kalasteli järvellä ja ihmiset ajelivat keltaisilla lohikäärmeveneillä. Suuntasimme puiston halki Silverwalkin aavekaupunkiin, jossa eriväriset lumpeet kukkivat joella. Ja palmut olivat päässeet paketeistaan.
Aavekaupungissakin on jo vähän elämää, Starbucksin kahvila on vihdoin avattu ja Sol & Luna Barista saa ruokaa ja juomaa. Lupaavalta vaikuttaa, kunhan toimistotaloihin saadaan eloa, niin eiköhän muutkin ravintolat ja kaupat pian kilvan avaa liikkeitään!
Paltattiin mökiltä ja luin spotsini ja huomaan, että pienet matkapahoinvoinnit matkalla on todella aika pientä katosta ryöppyävän veden ja miljoonakaupunkiin hetkeksi “katoavan” pojan rinnalla. Toivottavasti tuo vesivahinko päättyy yhtä hyvin, kun Benjaminin yksin ulkona leikkiminenkin!
Katoimme Vennin kanssa nämä kuvat ja Vennillä tuli kova kiire “vastaan”. Viime päivät on ollut täynnä erilaisia vierailuja, joten luulin, että hän säntää teitä ovelle vastaan, mutta piirustuslaatikostaan etsi monta paperia ja piirteli tusinan verran teidän kuvia. Hauskimmat pitää lähettää teille: Suurimmassa osassa kuvia on Niko Benjamin kanssa, välillä kuvissa on useampi Niko ja yhdessä kuvassa on pääosassa Nikon viikset 😀
Kiitos Lele, tää todella piristi päivääni! Enää ei sentään tarvitse kuunnella vesimusiikkia, mutta maali rapisee niin, että ei olohuoneessa oikein viitsi oleilla. Yritetään olla niin normaalisti kuin mahdollista, mutta on tämä aika kummallista lapsemmekin mielestä. Hän odottaa jatkuvasti, että milloin joku “mies” tulee, eli työmies työkaluineen tai vartija univormussaan. Tuhojen korjaamiseen menee varmasti aikaa ja lopputuloksesta ei ole tietoa, joten pois muuttaminenkin on nyt vaihtoehto. Katsellaan nyt miten käy. Meillä siis kaikki muuten hyvin ja onneksi on täälläkin ystäviä apuna!