Eilen vietettiin täällä thaimaalaista juhlapäivää, Loy Krathongia. Juhlaa vietetään kuukalenterin mukaan kahdennentoista kuukauden täysikuun aikaan, joten päivämäärä vaihtelee vuosittain. Olennaisessa osassa ovat kelluvat kukkalaivat, krathongit, jotka käydään laskemassa jokeen tai kanavaan illan hämärtyessä perheen kanssa. Niihin laitetaan mukaan palava kynttilä ja suitsuketikkuja, sekä joskus myös kolikko kiitokseksi joen jumalatttarelle. Kratongia laskettaessa esitetään usein myös toivomus, sillä kukkalaivan uskotaan vievän kelluessaan pois huonoa onnea ja syntejä. (Lisätietoja juhlasta esim seuraavasta linkistä: http://www.thailandforchildren.com/thailand-family-travel/loy-krathong-thailand-family-holiday)
Nämä vesistöihin laskettavat tuhannet ja tuhannet kukkalaivat kynttilöineen ovat varmasti mieleenpainuvan kaunis näky, mutta meiltä jäi se tänä vuonna pojan kanssa näkemättä sairastelun vuoksi. Niko oli katsomassa uusille opettajille järjestettyä esitystä kulttuurikeskuksessa, joten hänkään ei ollut meitä puolikuntoisia räkänokkia viemässä. Niinpä päätimme jäädä kotiin. Enpä tiedä, kuinka täältä olisi mihinkään päässytkään illalla, meidän katu oli taas aivan tukossa, olisi varmasti ilta mennyt ruuhkassa istumiseksi.
Päätimme kuitenkin yrittää kratongin tekemistä kotona. Pojalla olikin jo koulun edellisen päivän thaitunnilta hyvä mielikuva siitä, mitä oli tapahtumassa. Koulussa lapset olivat tehneet luokissa näitä kukkaveneitä päivän aikana, joten pyysimme kotiintuotavaksi ylijääneitä materiaaleja toipilaan iloksi. Netistä löytyi vielä kuvalliset ohjeet ja niin pääsimme askartelemaan.
Homma sujuikin yllättävän helposti ja nopeasti, puuhaa helpotti se, että kaikki materiaalit oli lapsille valmisteltu, jopa banaaninlehdet taiteltu valmiiksi. Mukana oli myös krathongiin lopuksi asetettava lippu, kukalla koristeltu kynttilä ja kolme suitsuketikkua.
Tällä kertaa krathongimme laskettiinkin joen sijasta kylpyammeeseen!
Varoitus: seuraavat kuvat saattavat herättää kateutta lukijalle marraskuisessa Suomessa. Ennen kuin heittäydytte tuskailemaan elämän epäoikeudenmukaisuutta muistuttaisin kuitenkin, että arki täällä Bangkokissa on jotain ihan muuta kuin mitä tunnelmia näistä kesälomakuvistamme välittyy. Juuri nyt kaipaan ja kadehdin suomalaista syksyä, ruskaa, väriloistoa, raikasta metsää ja kävelyretkiä Kaivarin rannassa. Korvikkeena sille pääsimme kyllä syyslomalle paratiisisaarelle, onneksi, sillä jatkuva kuumuus kaupungissa alkoi jo uuvuttaa.
Kun saavuimme heinäkuussa Bangkokiin, olimme aivan uupuneita muutosta ja kaipasimme rauhaa ja virkistystä, ennen kuin Nikon työt ja arki alkaisi. Olimme varanneet rantahotellin Krabin seudulta, Ko Lantan saarelta.
Rauhaa saarella tosiaan riitti. Aluksi olimme hotellissa ainoat vieraat, kaksi uima-allasta omassa käytössämme, ei huonompi juttu. Oli sadekausi, eikä siis mikään sesonki, joten hotellissamme ei sitten juuri muuta tarjontaa ollutkaan. Aamiaistakin sai metsästää naapurihotellista tai vähän kauempaa. Nautimme kuitenkin rauhasta, valtameren vaihtuvista väreistä, aaltojen suhinasta, rantakävelyistä.
Ukkosmyrsky lähestyy
Sää oli epävakaa, joten jätimme saariretket väliin. Sen sijaan teimme retken elefanttifarmille. Siellä ratsastimme elefantilla, eläinraukka, ne lastasivat koko perheen yhden eläimen selkään. No, kärsimme siinä vähän mekin, ylös ja alas kiipeilevä polku oli äärimmäisen epämukava, puristin hulluna poikaa sylissä, ettei se olisi luisunut alas istuimesta. Sen sijaan kävelyretki metsässä oli upea kokemus, mahtava viidakko, upeat puut, vehreyden läpi suodattuva valo ja viidakon jännät äänet.
Viikko Lantan saarella oli kuitenkin jo ihan riittämiin, varsinkin kun kuulimme upeista saarista ja rannoista, joita alueella löytyy. Niinpä päätimme lähteä saarihyppelylle, ensimmäisenä kohteena paratiisimainen Phi Phi saari!
Phi Phin ranta oli kuin jostain unesta: voiko vesi olla yhtään turkoosimpaa tai hiekka valkoisempaa!
Valkoisena hohtavaa hiekkaa, turkoosina kimmeltävä meri, mitäpä muuta siihen lisäämään!
Saariseikkailussa siirtymiset paikasta toiseen toivat oman jännityksensä. Ensinnäkään emme olleet pakanneet venereissuja varten, vaan mukana oli iso kapsäkki, iso kassi ja muutamia muita nyssäköitä. Siinä sitten jännitin, miten saamme tavarat siirtymään paikasta toiseen. Matkaa kun ei suinkaan tehty yhdellä isolla veneellä laiturista toiseen. Ensimmäiseen laivaan kivuttiin parin muun veneen kautta kyytiin, omia tavaroita raahaten tietysti. Phi Phillä ei jostain syystä menty laituriin asti, vaan laivasta laskeuduttiin laukkujen kanssa alas pieneen longtail-veneeseen (en valitettavasti keksi tuolle veneelle suomenkielistä nimeä), joka vei meidät laiturille. Laiturilta meidät haettiin hotelliin vielä toisella samanlaisella veneellä. Veneen saapuessa hotellirantaan hypättiin suoraan hiekalle, jos lasku- tai nousuvesi oli sopivalla tasolla, tai sitten ihan veteen… Onneksi hotellin ystävälliset pojat hoitivat matkatavaroiden rahtaamisen tuossa vaiheessa.
Phi Phi -saaren satamassa näkyi hienoja longtail-veneitä
Varsinaisia veneseikkailuja siis! Ihmeen hyvin poikamme suhtautui näihin siirtymisiin, vaikkemme itsekään oikein tienneet mitä seuraavaksi tapahtuisi, emmekä siis voineet oikein valmistautua tilanteisiin. Vältyimme myös sadekuuroilta ja pahemmalta keinutukseltakin.
Phi Phi -saarelta matka jatkui Railey beachille, jossa meitä odotti lisää uskomattoman kauniita rantoja. Raileylle pääsee ainoastaan vesiteitse, joten lisää venematkoja oli tiedossa. Ensin laivalla ja sitten – yllätys yllätys – longtailboatilla rantaa asti. Meillä oli tuuria ja pääsimme ihan ponttoonilaiturille asti , emme joutuneet kahlaamaan rantaan matkalaukkuja pään päällä kantaen tai taittaneet loppumatkaa traktorikyydillä!
Raileylta löytyy useita paratiisimaisia rantoja, sekä kallioseinämiä kalliokiipeilystä unelmoiville
