Nyt kuulostaa varmaan siltä, että juoksen jatkuvasti toreilla shoppailemassa, sillä tämänkin kirjoituksen aiheena on markkinat. Koulun vanhempainyhdistys järjesti retken Chinatownin toreille ja lähdin mukaan lähinnä sosiaalisista syistä. Lisäksi tällä kertaa ei tarvinnut huolehtia kyydistä, vaan pikkubussi kuljetti koululta sinne ja takaisin.
Chinatownissa retkemme alkoi ruokatorilta. Tuttujen ruokien näkeminen aikaansai riemunkiljahduksia kinnalaisäidissä. Ruuat oli hyvin kauniisti aseteltu, missään en Kiinassa nähnyt näin siistiä ja kaunista toria! Aamu oli mukavan leppoisa lämpötilaltaan ja valo osui kauniisti ihmisten kasvoille. Olin jättänyt ison kamerani kotiin, ettei siitä tarvitsisi huolehtia, mutta paikka on varsinkin aamunvalossa niin kuvauksellinen, että kuvausretkikin sinne kannattaisi tehdä.
Granaattiomenamehua oli taas tarjolla.
Sitten alkoi kuja kaventua ja tavarapaljous iski päälle. Eikä aikaakaan, kun hiki jo virtasi, kirjaimellisesti. Olimme saapuneet Sampeng lanelle. Edellisellä kerralla olin ollut saman loputtomalta tuntuvan kujan toisessa päässä, joka onkin nimeltään Pratunam, eikä Sampeng, niin kuin virheellisesti viimeksi kirjoitin. Tällä kertaa kolusimme siis koko kauppakujan, Sampengista Pratunamiin.
Jakaannuimme neljän hengen ryhmiin, joista yksi toimi aina oppaana ja kaitsijana. Sille olikin tarvetta, sillä eräskin oman pikkuryhmäni jäsen katosi mystisesti aina parin minuutin välein. Kun seurueeseen kuuluu kolme naista, suomalainen, ranskalainen ja intialainen, kenen luulette katoavan. No tuo viimeksimainittu tietenkin. Minulla olisi mennyt hermot, jos olisin ollut ryhmän opas. Jälkeenpäin tämä nainen paljasti, että pelkää väenpaljouksia, eikä olisi ikipäivinä uskaltanut mennä tuolle torille ilman seuraa. Eikö kuulostakin nurinkuriselta, kun ajattelee, mitä mielikuvia meillä on Intiasta. Eikä tuolla torilla edes ollut tavallista supermarkettiruuhkaa pahempaa… Mielenkiintoisinta tuolla retkellä ehkä olikin, mitä kaikkea erimaalaisilta vanhemmilta oppii!
Sampengilla oli kaikenlaista, laukuista ja kengistä koruihin ja lahjatavarakrääsään. Jos on järjestämässä lastenjuhlia, tuolta löytyy kaikki, pilkkahintaan tietysti. Lahjapapereitä, -pusseja, koristeita, juhlahattuja, pikkulahjoja lapsille kotiin vietäviksi 10-20 kappaleen paketeissa… Lisäksi tietysti kauden juhliin liittyvät koristeet, niinpä keskityinkin shoppailussani joulukoristeisiin ja -valoihin. Olinhan jättänyt kaiken joulukrääsän Kiinaan, nyt oli aika ostaa uudet blingblingit tilalle. Odottakaas, kun näette tämänkertaiset joulukimalteet!
Loman jälkeinen viikko käynnistyi erityisen vauhdikkaasti. Joka päivään mahtui jotakin hoidettavaa, ei sinänsä mitään kummallista, mutta koska liikkuminen Bangkokin sisällä on niin tukkoista kuin on, pelkkä reissaaminen kaupungin toiselle laidalle ja takaisin käy työstä. Maanantaina ohjelmassa oli visiitti rahtifirman toimistoon, joka-aamuisen kouluunkuskaamisen jälkeen siis. Olimme vihdoin saaneet tiedon, että muuttokuormamme on Bangkokissa, vielä pitäisi käydä viemässä Nikon passi ja työlupa toimistoon, kaupungin laidalle. Sinne sitten köröttelin ensin taksilla, sitten metrolla ja ilmajunalla ja vielä loppumatka taksilla. Koko matkaa ei kannattanut taittaa taksilla, koska olisi todennäköisesti juuttunut ruhkaan.
Toimisto löytyi onneksi helposti, siellä asiointi sujui nopeasti ja taksi-juna-metro-taksi köröttely takaisin onnistui ilman ongelmia. Hiki siinä kyllä valui matkaajalla, ja oli pakko palata kotiin henkäisemään, ennen kuin suuntasin taas taksilla koululle poikaa hakemaan.
Taksilla matkustaessa jännitys piilee siinä, saako kuljettajalle kommunikoitua osoitteen vai ei ja tunteeko kuski ajoreitin. Muutaman kerran ollaan menty ihan harhaan, mutta loppupeleissä paikka on aina löytynyt vähintään siinä vaiheessa, kun ollaan saatu thaikieltä puhuva neuvomaan tien puhelimessa. Itse pitää siis olla kartalla ja tietää mihin ollaan menossa, yleensä minulla on aina Google Maps puhelimessa auki ja seuraan liikkumista siitä. Karttoja kuskit eivät yleensä tunnu ymmärtävän, niistä löytyvät maamerkit, kuten ostoskeskukset auttavat kyllä.
Joudun päivittäin opastamaan taksikuskin koululle ja takaisin, kun käyn hakemassa pojan. Hyvin nopeasti opinkin – pakon edessä – kommunikoimaan thaikielellä oikealle, vasemmalle, suoraan…
Maanantaisin pojalla on iltaisin Suomi-koulua, joten sinne sitten siis: taksilla, metrolla, kävellen. Takaisin kotiin taas taksilla. Paikka ei ole kilometreissä kaukana, mutta kuten sanottu, Bangkokissa liikenne on ihan hullua ruuhka-aikaan, joten matkaan voi mennä puolesta tunnista yli tuntiin reitistä ja ruuhkasta riippuen. Suomi-koulu on meille kaikille tosi tärkeä juttu, joten sitä ei missään nimessä jätetä väliin liikenneruuhkista huolimatta!
Suomikoulun tapaaminen on odotettu tapahtuma
Tiistaina teemana oli Halloween-rekvisiitan metsästys perjantain Halloween-juhlaa varten. Sinistä huopaa piti löytää pojan Oktonauttiasua varten. Niko oli selvittänyt, että Chinatownissa sijaitseva tori Sampeng Lane myy kaikenlaisia kankaita ja ompelutarvikkeita, myös huopaa. Netistä löytyi jopa kartta, johon oli merkattu, mitä tuotteita eri puodeista löytyy, ja listalla oli myös huopaa, joten uskalsin lähteä löytöretkelle.
Taas taksilla metrolle, metrolla Hua Lamphongiin asti ja siitä taksilla eteenpäin. Onneksi kuski ymmärsi helposti, mihin risteykseen halusin mennä ja vei ohjeitteni mukaan oikeaan paikkaan. Hiki kyllä virtasi jo tässä vaiheessa, sillä ilma oli kuuma ja kostea niin kuin aina. Eikä meno siitä parantunut ilmastoimattomalla torilla.
Rimpsua jos jonkinmoista
Kapealla kujalla olikin myytävänä vähän kaikenlaista: kankaita, helmiä, koruja, hattuja ja ihan mitä vaan. Kuja jatkui loputtomiin, useiden korttelien läpi. Pää siinä meinasi mennä pyörälle ja etsiminen olisi tuntunut toivottomalta ilman karttaa. Ihme ja kumma, huopa löytyikin juuri siitä puodista mistä pitikin. Sen jälkeen katselin vähän tarkemmin ympärilleni ja kyllähän sieltä tarttui hihaan vähän muutakin. Pari pussia puuhelmiä, nahkanyörejä, irtoviiksiä Nikolle, merirosvoasu varuiksi pojalle, Halloween-koristeita…
Helmiä sioille?
Yritin vielä etsiä Nikolle Super Mario -hattua, mutta koska myyjätkään eivät osanneet kuvan perusteella minua opastaa, oli pakko luovuttaa, Olinkin jo täysin nääntynyt, ilmeisesti se näkyi jo päälle päin, koska katukauppias alkoi tyrkyttää minulle c-vitamiinipitoista granaattiomenajuomaa. Nappasinkin yhden pullollisen piristykseksi ja suuntasin taksille. Sain taksin napattua lennosta keskeltä katua – olisi ollut hankalampi homma viisivuotiaan kanssa liikkuessa – mutta sitten ei liikenne liikkunutkaan oikein mihinkään, koko Chinatown näytti olevan tukossa. Sitten taas köröttelyä metrolla ja taksilla kotiin. Ja taas poikaa hakemaan taksilla.
Chinatownissa tuntuu olevan aina ruuhka – nopein kyyti saattaa olla tuktuk
Illalla olin täysin uupunut, mutta en halunnut jättää väliin ainoaa omaa harrastustani, kuoroa. Aivan mahtava kansainvälinen kuoro Zing Bangkok harjoittelee kerran viikossa todella innostavan ja taitavan ohjaajan johdolla. On mahtavaa, että tällainen harrastus on löytynyt, mutta harjoitukset ovat harmillisen myöhään, alkavat kello 20, jolloin yleensä olen jo rauhoittumassa iltapuuhiin. Kotona olen vasta klo 22 jälkeen ja kun herätys on klo 6.00 joka aamu, niin hiukan tiukkaa tekee…
Keskiviikko alkoikin sitten väsyneissä ja flunssaisissa tunnelmissa. Jääkaappi ammotti kuitenkin tyhjyyttään, joten ruokakaupassa oli kuitenkin käytävä. Taksilla körötellen siis. Kauppareissun jälkeen sain vielä aloitettua oktonauttihatun väkertämisen, ennen kuin hain pojan kotiin. Onneksi hattu sai heti hyväksynnän ja muistakin asusteista päästiin yhteisymmärrykseen.
Onnellinen oktonautti
Torstaina sitten kuukausia kestänyt odotus päättyi, kun muuttokuormamme saapui vihdoin perille! 41 pölyistä ja homeelta tuoksahtavaa laatikkoa pämähti paikalle. Eipä siinä auttanut flunssaa sairastella. Laatikot piti purkaa, tavarat tuulettaa, pyyhkiä, pestä, löytää niille paikat… Kaikki tavarat olivat kyllä säilyneet rahdissa ehjinä, mutta koska ne olivat odottaneet paperisodan valmistumista nelisen kuukautta varastossa, kosteassa ja kuumassa Shanghaissa, ja koska tavarat olivat pakkaushetkellä kosteita, oli siellä yksi jos toinen tavara pienen homeen ja pölyn peitossa. Sitä siivoushommaa onkin nyt kestänyt jo kolmatta viikkoa. Onneksi home ja siitä eroon pääseminen oli tullut tutuksi Kiinassa, niin oli keinot heti tiedossa! Onpa ainakin yksi asia, josta täällä ei tarvitse huolehtia: vaikka täällä on ollut kuuma ja kostea koko syksyn, ei mikään ole ruvennut homehtumaan, koska sisällä kosteusprosentti pysyy kuosissa, sen verran paremmin asuntomme on rakennettu!
Odotettu kuorma saapuu
Viikon huipennus, eli koulun Halloween-juhlat menivät sitten ihan sumussa flunssan kourissa. Unohdin jopa ottaa kuvan Nikon Super Mario -asusta. (Niko löysi sen hatun sieltä samaiselta torilta ihan toiselta laidalta.) Se siitä lomanjälkeisestä virkistyneestä mielestä!
