Varoitus: seuraavat kuvat saattavat herättää kateutta lukijalle marraskuisessa Suomessa. Ennen kuin heittäydytte tuskailemaan elämän epäoikeudenmukaisuutta muistuttaisin kuitenkin, että arki täällä Bangkokissa on jotain ihan muuta kuin mitä tunnelmia näistä kesälomakuvistamme välittyy. Juuri nyt kaipaan ja kadehdin suomalaista syksyä, ruskaa, väriloistoa, raikasta metsää ja kävelyretkiä Kaivarin rannassa. Korvikkeena sille pääsimme kyllä syyslomalle paratiisisaarelle, onneksi, sillä jatkuva kuumuus kaupungissa alkoi jo uuvuttaa.
Kun saavuimme heinäkuussa Bangkokiin, olimme aivan uupuneita muutosta ja kaipasimme rauhaa ja virkistystä, ennen kuin Nikon työt ja arki alkaisi. Olimme varanneet rantahotellin Krabin seudulta, Ko Lantan saarelta.
Rauhaa saarella tosiaan riitti. Aluksi olimme hotellissa ainoat vieraat, kaksi uima-allasta omassa käytössämme, ei huonompi juttu. Oli sadekausi, eikä siis mikään sesonki, joten hotellissamme ei sitten juuri muuta tarjontaa ollutkaan. Aamiaistakin sai metsästää naapurihotellista tai vähän kauempaa. Nautimme kuitenkin rauhasta, valtameren vaihtuvista väreistä, aaltojen suhinasta, rantakävelyistä.
Sää oli epävakaa, joten jätimme saariretket väliin. Sen sijaan teimme retken elefanttifarmille. Siellä ratsastimme elefantilla, eläinraukka, ne lastasivat koko perheen yhden eläimen selkään. No, kärsimme siinä vähän mekin, ylös ja alas kiipeilevä polku oli äärimmäisen epämukava, puristin hulluna poikaa sylissä, ettei se olisi luisunut alas istuimesta. Sen sijaan kävelyretki metsässä oli upea kokemus, mahtava viidakko, upeat puut, vehreyden läpi suodattuva valo ja viidakon jännät äänet.
Viikko Lantan saarella oli kuitenkin jo ihan riittämiin, varsinkin kun kuulimme upeista saarista ja rannoista, joita alueella löytyy. Niinpä päätimme lähteä saarihyppelylle, ensimmäisenä kohteena paratiisimainen Phi Phi saari!
Valkoisena hohtavaa hiekkaa, turkoosina kimmeltävä meri, mitäpä muuta siihen lisäämään!
Saariseikkailussa siirtymiset paikasta toiseen toivat oman jännityksensä. Ensinnäkään emme olleet pakanneet venereissuja varten, vaan mukana oli iso kapsäkki, iso kassi ja muutamia muita nyssäköitä. Siinä sitten jännitin, miten saamme tavarat siirtymään paikasta toiseen. Matkaa kun ei suinkaan tehty yhdellä isolla veneellä laiturista toiseen. Ensimmäiseen laivaan kivuttiin parin muun veneen kautta kyytiin, omia tavaroita raahaten tietysti. Phi Phillä ei jostain syystä menty laituriin asti, vaan laivasta laskeuduttiin laukkujen kanssa alas pieneen longtail-veneeseen (en valitettavasti keksi tuolle veneelle suomenkielistä nimeä), joka vei meidät laiturille. Laiturilta meidät haettiin hotelliin vielä toisella samanlaisella veneellä. Veneen saapuessa hotellirantaan hypättiin suoraan hiekalle, jos lasku- tai nousuvesi oli sopivalla tasolla, tai sitten ihan veteen… Onneksi hotellin ystävälliset pojat hoitivat matkatavaroiden rahtaamisen tuossa vaiheessa.
Varsinaisia veneseikkailuja siis! Ihmeen hyvin poikamme suhtautui näihin siirtymisiin, vaikkemme itsekään oikein tienneet mitä seuraavaksi tapahtuisi, emmekä siis voineet oikein valmistautua tilanteisiin. Vältyimme myös sadekuuroilta ja pahemmalta keinutukseltakin.
Phi Phi -saarelta matka jatkui Railey beachille, jossa meitä odotti lisää uskomattoman kauniita rantoja. Raileylle pääsee ainoastaan vesiteitse, joten lisää venematkoja oli tiedossa. Ensin laivalla ja sitten – yllätys yllätys – longtailboatilla rantaa asti. Meillä oli tuuria ja pääsimme ihan ponttoonilaiturille asti , emme joutuneet kahlaamaan rantaan matkalaukkuja pään päällä kantaen tai taittaneet loppumatkaa traktorikyydillä!
