Rantaelämän lisäksi saimme viime reissullamme nauttia luonnonrauhasta, avarista maisemista ja monenlaisista luonnonihmeistä. Aloitimme lomamme kaukana rannasta, pienessä Stella Resortissa, joka on kauniisti hoidettu, vehreä keidas vuorten kupeessa. Mikä olikin hyvä ratkaisu, sillä jos olisimme majoittuneet rannalle, emme varmaankaan olisi tulleet tehneeksi niin paljon retkiä lähiluontoon. Muutenkin paikka oli aivan ihana ja sveitsiläisisäntämme todella sympaattinen, varsinkin sen jälkeen kun kävi ilmi, että puhuin ranskaa ja kerroin asuneeni aikanani vuoden ranskankielisessä Sveitsissä. Aluksi meille riitti viihdykkeeksi lähiympärystön lintujen ja muiden luonnonkappaleiden tarkkailu. Tuli nähtyä mm. muutama kuningaskalastaja ja joku haukkakin taivaalla kaarteli…
Sitten vuokrasimme pikkuskootterin ja lähdimme ajelemaan Khao Sam Roi Yot – luonnonpuiston nähtävyyksiä. Pikkuteillä ei ollut juuri muuta liikennettä, joten pikku-Finolla oli ihan mukava päräytellä rauhallista vauhtia ja katsella maisemia. Skootterin kyydistä tuli bongattua lintujakin, jopa harjalintu!
Ensimmäisellä retkellä oli käydä vähän hullusti. Ihan lähistöllä oli kuulema joku luola, parinsadan metrin kävelyn päässä parkkipaikalta, joten päätettiin poiketa siellä. Portilla ei ollut lipunmyyjää (luonnonpuistoon on pääsymaksu, 200 bahtia per päivä aikuiselta), mutta joku kojussa istuskeleva ukkeli kyseli, että kai meillä on taskulamppu, luolassa olisi pimeää. No olihan meillä, paristotkin juuri vaihdettu. Lähdimme polkua kävelemään, ihmettelimme kaktuksia polun varrella. Pian polku lähti jyrkkään nousuun, kipuaminen liukkailla liuskekivillä oli hivenen haastavaa viisivuotiaan kanssa. Hikisinä pääsimme kivuttua hyvän matkaa luolan suulle, josta löysimme tikkaat, joita piti laskeutua alas luolaan. Luola tuntui ihanan viileältä ja nuolet osoittivat kulkureitin, joten päätimme hiukan katsella ympärillemme ja ihailla tippukiviä.
Käsikädessä ja taskulampulla valaisten lähdimme kulkemaan pilkkopimeäksi muuttuvaa käytävää. Käytävä alkoi vähitellen käydä matalammaksi, välillä piti edetä kontaten. Sitten luola taas leveni isoksi tilaksi ja käytävää piti kiivetä ylöspäin. Ilmeisesti nuolet osoittivatkin kulkutien luolan toiselle suulle. Kohta varmaan näkyisi jo valoa. Sitten kulkureitillä alkoi yhtäkkiä aueta kuiluja ja rotkoja ja samantien heräsi epäilys retken turvallisuudesta. Siinä samassa alkoi taskulampun valo himmetä aivan yhtäkkiä ja teimme pikaisen päätöksen palata samoja jälkiä takaisin. Kännykästä löytyvän taskulampun avulla suunnistimme pikapikaa takaisin ja ulos raittiiseen ulkoilmaan. Huh!
Myöhemmin kaikki mahdolliset nettisivut koluttuani löysin tiedon, ettei luolaan tosiaankaan saisi mennä ilman luonnonpuiston opasta. Taisi ukkelia vaan laiskottaa, ei jaksanut lähteä hikiselle kiipeilyreitille. Varmaan siinä portilla oli jotain varoituksia thainkielellä, mutta eipä niistä meille kukaan kertonut! Olo tuntui kyllä sangen hölmöltä…
Seuraava kohde oli luonnonpuiston “päämaja”, jonka luota piti lähteä puinen kävelyreitti marskimaalle, lintuparatiisiin. Päämaja on kyllä aika yliampuva nimitys sille kojulle… Tädit sisällä varoittelivat, että olkaa varovaisia, kävelkää keskellä. Pian kyllä selvisi miksi. Laudat olivat irtonaisia ja osa tuntui vajoavan alla, eikä tietenkään mitään kaiteita. Lintutorni oli hajalla…
Ja hetkinen, eihän tämä näytä yhtään sille miltä kuvissa. No kyseessä olikin ihan toinen “päämaja” ja toinen kävelyreitti, mangrovemetsään. Päätimme kääntyä samantien takaisin, ei vaikuttanut kovin turvalliselta. Pettyneinä päivän harharetkiin päätimme yrittää veneajelulle läheiselle kanavalle, jota mainostettiin eirtyisen kauniiksi auringonlaskun aikaan. Tällä kertaa ei onneksi tarvinnut pettyä, vaan noin tunnin mittainen ajelu osoittautui maineensa veroiseksi. Kyyti oli leppoisa ja veneestä oli hyvä ihailla upeita maisemia.
Kanavaa reunustivat tiheät magrovemetsiköt ja taustalla kohosi jylhiä vuorenrinteitä. Meille sattui hyvä kuski, vanhempi mies, joka osasi näyttää meille kaikenlaisia luonnonihmeitä: maalle hyppiviä kaloja, isoja varaaneja, erilaisia lintuja, kahlaajia, kuningaskalastajia jne. Maisema hohti ilta-auringon valossa kauniina ja ilmakin oli mukavan leppoisa. Mukava päätös päivälle.
Seuraavana päivänä päätimme lähteä tutustumaan alueen pääkohteeseen, Phraya Nakhon -luolaan. Olimme varmistaneet eri lähteistä, sekä nettisivuilta että siellä käyneiltä turisteilta, että tällä kertaa ei tarvitsisi missään tunneleissa mönkiä. Aluksi teimme pienen venematkan ihanan valkealle rannalle, Laem Sala Beach. Pitkähäntävene ajoi matalaan rantaan hiekalle asti. Edestakainen matka maksoi muistaakseni 400 bahtia. Ranta oli huikean hieno, mutta klo 10 aikaan siellä oli jo niin kuuma, ettei siihen voinut jäädä hetkeksikään.
Meillä olikin patikointiurakka edessä, oli kiivettävä ylös vuorelle, että pääsisimme luolaan. Koska kyseessä oli alueen pääkohde, rannalla tultiinkin meitä heti vastaan. Luonnonpuiston liput tarkistettiin ja meille tuotiin oma opas, B:n kokoinen poika, joka näyttäisi meille tietä 200 bahtin hintaan. (Poika oli tietenkin vanhempi, kahdeksanvuotias.) Otimme oppaan vastaan, vaikka arvelimmekin että tällä kertaa sitä ei varsinaisesti olisi tarvittu. Oppaasta oli kuin olikin hyötyä yllättävällä tavalla: viisivuotiaamme jaksoi sinnikkäästi kiivetä koko matkan luolaan ja takaisin, koska se toinenkin poika kiipesi! Polku kipusi ylöspäin melko jyrkkänä ja liuskekivet olivat paikoin liukkaita. Läpsykkeillä ei matkaan kannata lähteä, meillä toimi hyvin tukevat urheilusandaalit tai ihan lenkkarit. Ilma oli niin kuuma ja kostea, että hiki alkoi virrata heti alussa. Meillä meni matkaan noin 40 minuuttia pysähdyksineen ja juomataukoineen.
Reitti viidakon poikki oli vehreä ja välillä aukeni upea näkymä merelle. Luolaa lähestyttäessä huomasimme puiden latvojen heiluvan ja näimme apinoita kiipeilemässä vihreissä lehvästöissä. Sitten polku laskeutui alaspäin ja saavuimme valtavan kokoiseen luolaan, jonka katto oli osittain auki. Tulimme juuri sopivaan aikaan, kello 11 tienoilla, jolloin valo siivilöityy luolaan ja osuu sinne rakennettuun temppeliin. Näkymä oli aivan taianomainen.
Levähdimme luolassa jonkin aikaa näkymiä ihaillen ja eväitä syöden. Palasimme takaisin samaa polkua kuin tulimmekin ja levähdimme hetken rannan ravintolassa patikoinnista ja kuumuudesta uupuneina. Koko retkeen meni meillä noin parisen tuntia.
Tässä kohteessa turistien virta oli tosiaan järjestetty hyvin, rannalla meidät ohjattiin taas heti veneisiin paluumatkalle. Sekä rantaa että temppeliluolaretkeä voi siis ehdottomasti suositella alueella vieraileville!
Loman aikana onnistuimme vielä pääsemään sinne lintukeitaaseenkin, mutta se onkin sitten ihan oma juttunsa, tulossa piakkoin. Lisätietoja luonnonpuistosta ja sen nähtävyyksistä puiston nettisivuilla: https://www.thainationalparks.com/khao-sam-roi-yot-national-park.