Bankrutissa lomaillessamme meitä kiinnosti kovasti lähiseudulla sijaitseva vesiputous, joka näytti olevan suosittu vierailukohde. Kun tiedustelimme kuljetusta sinne, meille tarjottiin kokopäivän retkeä, jossa lukuisia pysähdyksiä eri nähtävyyksillä. Tyypillistä, tällaisia ne retket yleensä on täällä, käydään mahdollisimman monessa paikassa, otetaan nopeasti kuvia ja siirrytään seuraavaan kohteeseen. En ollut aluksi kovin innostunut, mutta lähiseutuun kyllä kovasti kiinnosti tutustua ja niinpä varasimme kuskin ja auton itsellemme seuraavaksi päiväksi.
Päivä oli sopivan tihkusateinen ja pilvinen, eikä yhtään kuuma, aivan täydellinen retkipäivä siis. Meillä oli onnea ja sadekuurot osuivat ajomatkoille, emmekä siis edes kastuneet. Osa pysähdyksistä oli vähemmän kiinnostavia, kuten hiukan autiot markkinat Burman rajalla, mutta paljon kiinnostavaakin osui matkan varrelle. Välimatkatkaan eivät olleet pitkiä, joten autossaistuminen ei ollut liian puuduttavaa.
Päivän teema taisi olla apinat. Ensimmäinen kiinnostava pysähdys oli Prachuap Khiri Khanin kaupungissa, apinavuorella. Khao Chong Krachok oli paikan nimi, temppeli vuoren päällä, johon päästääkseen oli kiivettävä nelisensataa rappusta. Ylhäältä oli vaikuttavat näkymät merenlahdelle ja kaupunkiin.
Mutta ne apinat, ne olivat täysin valloittaneet temppelin, niitä oli joka paikassa. Hyvä että uskalsin vähän pysähtyä ottaakseni kuvia, ne olivat vähän pelottavia, ihan kuin valmiina käymään päälle. Ihmiset tietysti ruokkivat niitä, joten odottivat varmaan saavansa herkkuja. Kiersimme apinat kunnioittavan etäisyyden päästä, silloin kuin voimme. Rappusilla makoilevat apinat eivät siirtyneet senttiäkään, joten niiden yli piti vaan hyppiä.
Seuraavassa paikassa oli sitten lisää apinoita ja kuskimme osti vierailua varten maissia niiden ruokkimista varten. Meillä ei ollut suunnitelmissa apinoiden ruokintaa (varsinkaan edellisen paikan apinakokemuksen jälkeen), mutta meitä osattiin odottaa ja kuskin kantamat maissipussit houkuttelivat langurilauman hetkessä alas puusta. (Lajin nimi ilmeisesti englanniksi dusky leaf monkey tai langur, suomenkielistä nimeä en vielä löytänyt). Ensimmäinen maissipussi ryöstettiin röyhkeästi kokonaisena käsistä ja yksi hyppäsi maissipusseja pitelevän Nikon olalle, mutta muuten nämä apinat eivät käyttäytyneet aggressiivisesti. Pojasta oli selvästi kiva antaa maisseja apinoille ja olivathan ne suloisia pörröturkkeineen ja valkoisine “silmälaseineen”, varsinkin ne pienet emoissaan roikkuvat poikaset.
Sitten ajelimme maailman kauneimmaksi äänestetylle Ao Manaon rannalle. Ei ristin sielua missään.
Lounaan jälkeen suuntasimme merimaailmaan, joka oli kyllä odotetusti hiukan ankea. Poika kyllä tykkäsi kaikista värikkäistä kaloista ja ison tankin riuttahaista. Oli siis ihan perusteltu pysähdys. Itse odotin vain sitä viimeistä kohdetta eli vesiputouspatikointia.
Melkoisen nääntyneinä saavuimme Huai Yangin vesiputouspuistoon. Puiston portilla meille kerrottiin, ettei putouksessa ole paljonkaan vettä, mutta halusimme silti mennä metsäretkelle. Puiston pääsymaksu oli 100 bahtia hengeltä. Ostimme mukaan parkkipaikan luota lisää juomavettä ja pojalle jätskin. Sillä energialla poika kipittikin sitten polkua aika hyvää vauhtia eteenpäin. Olin lukenut, että ensimmäiselle putoukselle taivalta on noin 20 minuuttia, mutta siinä ajassa olimme kyllä jo kolmannella putouksella. Helteisemmällä kelillä kulku olisi kyllä saattanut olla hitaampaa. Vettä oli tosiaan hyvin vähän, eikä putouksista oikein voinut puhua, lähinnä virtaus oli puromainen. Metsä oli kuitenkin vaikuttava taas kerran, valtavat puut, vihreänä siivilöityvä valo, lintujen äänet, värikkäät perhoset… yhtäkkiä olo oli ihmeen virkeä.
Jatkoimme kolmannen putouksen yli – kuivin jaloin niin kuin kuvasta näkyy, mutta parimetrisen jyrkänteen reunaa pitkin – ja ylös kallioille. Tuntui hyvältä pitkästä aikaa tuntea kalliota jalkojen alla. Valtavien kalliolohkareiden kohdalla olimme jo kääntymässä takaisin, koska emme uskoneet löytävämme enää muuta, mutta poika halusi väen väkisin kiivetä lohkareita ylös. Kannatti olla sinnikäs, sieltähän se putous löytyi. Pieni, mutta ei sen vähäisempi.
Vähän oli vettä, mutta niin oli ihmisiäkin, saimme todella nauttia luonnon rauhasta. Sesongin ulkopuolella matkustamisessa on hyvät puolensa.