Bangkok Shocks

Siem Riepin reissultamme jäi vielä yksi retki raportoimatta. Kolmen päivän temppelireissujen jälkeen vierailimme silkkitilalla, joka sijaitsi noin 45 minuutin tuktuk-kyydin päässä Siem Riepin keskustasta. Vierailu oli koko perhettä kiinnostava ja opimme paljon silkin valmistuksen eri vaiheista ja perinteisistä kädentaidoista. Paikkaa voi ehdottomasti suositella, jos haluaa tehdä jotain muutakin kuin kierrellä temppeleitä. Jo matka maaseudun poikki avasi silmiä Kambodzan arkitodellisuudelle.

Kyseessä oli Artisans Angkorin silkkitila ja -tehdas, jossa tosiaan valmistetaan silkkiä toukista lähtien valmiisiin silkkituotteisiin saakka. Tehtaalla voi kiertää oppaan kanssa, joka kertoo silkin valmistuksen eri vaiheista. Opastusta on tarjolla periaatteessa ilmaiseksi, mutta juomarahan jättäminen on suositeltavaa. 5 dollaria oli meidän perheeltä pikkuraha mielenkiintoisesta ohjelmasta, iso raha köyhälle oppaalle. Kun saavuimme paikalle, meille esittäytyi heti hyvää englantia puhuva opas, joka veti meille yksityisen opastuskierroksen. Tämä olikin erityisesti lapsen kanssa mukavaa, viivyimme  kohteissa juuri niin kauan tai vähän kuin halusimme ja saimme tietoa siitä mistä halusimme. Viisivuotiaamme viihtyi hyvin koko vajaan tunnin kestävän kierroksen ajan ja kyseli kaikenlaista.

Kierroksen aluksi seurasimme, kuinka mulperipensaan lehtiä kerätään toukkien ruuaksi ja mitä eri vaiheita toukat käyvät läpi, ennen kuin ne kehittävät kotelon ympärilleen. (Pikku kuriositeetti yläkuvassa alhaalla oikealla: silkkitoukan kotelot ovat auringossa kuivumassa ja kuivaustelineen jalkojen alla on vesiastiat, jotta muurahaiset eivät pääsisi koteloiden kimppuun, muurahaisethan eivät osaa uida!)

Seuraavassa tehdasrakennuksessa taas keitettiin koteloita ja kehrättiin niistä silkkilankaa: rosoista raakasilkkiä ja hienoa silkkiä.

Poikaa kiinnosti kovasti kaikenlaiset koneet ja niiden mekaniikka. Näimme myös miten eri luonnontuotteilla saadaan värjättyä mitä hienoimpia sävyjä. Kyllä ne silkkilangat hehkuivatkin!

Sitten saavuttiin kutomoon. Kylteissä oli muuten aina tekstit ensin, thaiksi, sitten ranskaksi ja vasta sitten englanniksi. Rakennukset olivat siistejä, ilmavia ja kauniita, rakennukset oli sijoiteltu luontevasti lähekkäin melko pienelle alueelle. Missään ei näkynyt roskia, törkyä tai epämääräisiä kasoja, niin kuin yleensä kaikkialla täällä Kaakkois-Aasiassa. Kaikenkaikkiaan visuaalisuuteen oli selvästi kiinnitetty huomiota, ihan kuin ranskalaisten kädenjälki näkyisi. Tehdas perustettiin aikanaan EU-rahoituksella, yhteistyössä ranskalaisen koulutusprojektin kanssa, tavoitteena kouluttaa nuorta maaseutuväestöä ja tarjota heille “rehellistä ja kunniallista” ansiotyötä.

Kutomossa seurasimme lumoutuneina, kuinka taitavat, nopeat kädet loihtivat erilaisia kuvioita, värjäyspintoja, tupsuja ja hapsuja. Työntekijät näyttivät keskittyneiltä, mutta irtosi sieltä leveitä hymyjäkin – pojallemme.

Artisans Agkor on reilun kaupan yritys, joka pyrkii elvyttämään ja pitämään yllä perinteisiä käsityötaitoja. EU-rahoituksella perustettu yritys tarjoaa nuorille kambodzalaisille ilmaisen ammattikoulutuksen sekä inhimilliset työskentelyolot.  Silkkitilan ja -tehtaan lisäksi yrityksellä on muitakin käsityöpajoja, joissa työskentelee yhteensä 1200 ihmistä. Voit lukea lisää yrityksestä täältä.

Kierroksen lopuksi päädytään kauppaan, josta voi ostaa kaikkia tehtaalla valmistettuja ihanuuksia. Nähtyään silkinvalmistuksen ja kutomisen eri vaiheet ei tunnu enää kohtuuttomalta, että näin valmistettu silkkihuivi maksaa 30 USD. Sitä voi vain ihmetellä, millaisista materiaaleista, millaisissa oloissa ja millaisella palkalla tehdään niitä huiveja, joita Bangkokissa myydään 3 USD:n hintaan…

Matkailijan on hyvä muistaa, että Kambodza on edelleen hyvin köyhä maa. Arvoesineistä kannattaa pitää hyvä huoli sekä kaupungilla ja turistikohteissa liikkuessa, että hotellissa. Hotellihenkilökunnan varoituksista päätellen tavaroita katoaa huoneista ja mekin saimme kokea siitä osamme, tosin meiltä hävisi täysin arvottomia asioita, jotka vain sattuivat lojumaan sängyllä. Yllättävän vähän näkyi kaupustelevia lapsia, ainoastaan puutemppelin parkkipaikalla tuli lapsilauma aika aggressiivisesti  kauppaamaan jotain. Kaupungilla varoiteltiin antamasta rahaa lapsille, jotka kerjäävät rahaa maitoon, ne menevät suoraan rikollisjärjestöille. Yllättävän rauhassa saatin kyllä olla, mutta auttaa, jos näitä valmistautuu henkisesti kohtaamaan jo etukäteen. Ilmiössä ei sinänsä ole mitään uutta Bangkokissa asuvalle, sen ilmenemismuodot vain ovat erilaiset.

Yli kuukausi on jo vierähtänyt Erawanin alttarin pommi-iskusta ja elämä täällä Bangkokissa on jo pitkään tuntunut jatkuvan normaaleilla uomillaan. Iskuja seuranneita päiviä varjosti suru, jonka kyllä ihan aisti kaupungilla liikkuessaan. Ihan vieraiden ihmisten lempeistä ilmeistä ja varsinkin poikamme saamista hymyistä sai myös voimaa. Ihmisten ystävällisyys ja auttavaisuus ihan pienissä arjen asioissa onkin täällä vertaansa vailla. Kulttuuri poikkeaa huimasti edellisestä kotimaastamme, kuten myös Pohjolan jäyhästä menosta.

Olemme nyt asuneet täällä vuoden. En suinkaan koe olevani thaikulttuurin ekspertti, kieltäkin olen opetellut hävettävän vähän. Päätin silti listata muutamia tärkeimpiä asioita, jotka satunnaisen Bangkokin matkailijan on hyvä tietää ja ottaa huomioon, ymmärtääkseen paremmin paikallisia tapoja ja voidakseen kunnioittaa niitä. Monille Thaimaan kävijöille nämä ovat varmasti ihan itsestäänselvyyksiä, mutta näitä minulta Suomessakin viimeksi kysyttiin.

1.Hymy

Thaimaata ei turhaan kutsuta hymyjen maaksi, hymy kuuluu jokaiseen kohtaamiseen. Hymyä ei kannata itsekään säästellä, sillä saa paljon anteeksi, ja sillä voi paikkailla kielitaidon puutetta. Jos asiat eivät suju niinkuin haluaisit, ei suinkaan kannata kurtistaa kulmiaan tai näyttää pahaa mieltään, vaan päinvastoin leveämpi hymy naamalle ja uusi yritys. Olen ihan kantapään kautta kokenut, että tämä toimii. Jos ravintolassa pöytään tuodaan ihan vääriä tilauksia, selviää tilanne parhaiten lempeästi ja hymyn kera hoidettuna, jos vähänkään alkaa nyrpistelemään, saa vaan huonoa palvelua. “Minä olen oikeassa” -asenteella ei pääse mihinkään. “Mai pen rai” eli “ei haittaa, ei mitään” onkin hyödyllinen lausahdus, jolla voi välittää, että kaikki on kunnossa.

Milloinkaan ei saa hermostua, silloin joku voi menettää kasvonsa ja se on paha juttu täällä. Tunteita ei näytetä julkisesti, varsinkaan niitä negatiivisia. Ääntä ei saa korottaa, lapsellekaan ei saisi huutaa. Pitkä pinna ja maltti ovat täällä todella valttia. Mitä kiusallisempi tilanne, sitä rauhallisemmin tulee käyttäytyä. Väsyneen ja nälkäisen matkailijan voi olla vaikea tämä muistaa, mutta on kyllä sen väärti. Arvatkaa vaan, kuinka monta kertaa olen mokannut. No, olen jotain oppinutkin, onneksi.

2. Temppelit

Pelkästään Bangkokissa on satoja buddhalaistemppeleitä ja alttareita. Temppelissä vieraillessa tulee käyttäytyä kunnioittavasti. Kengät riisutaan temppeliin mentäessä (yleensä on kylteillä selvästi osoitettu, mihin pitää riisua kengät). Jos ei halua tallustella paljain jaloin kivisillä lattioilla, kannattaa ottaa sukat mukaan. Pukeutuminen ei saa olla paljastavaa, varsinkin kuninkaallisissa temppeleissä on tiukat pukukoodit, joiden noudattamista tarkkaillaan. Perussääntönä voi pitää sitä, että paidassa tulee olla hihat (pitkät tai lyhyet, olkapäät ei saa näkyä) ja housuissa lahkeet (ei siis shortseja) ja hameen helman pituuden kuuluu olla yli polven. Joihinkin paikkoihin riittää huivi olkapäiden peitoksi, mutta esim. Kuninkaan palatsiin (Grand Palace) ei riitä. (Nimim. hölmö turisti vaihtoi äkillisessä mielenhäiriössä lyhythihaisen paidan hihattomaan juuri ennen palatsissa vierailua. Piti käydä ostamassa turistiteepaita toiselta puolelta katua, että pääsi sisään. Nyt kaapista löytyy sellainen hölmö elefanttipaita. Kerrasta opin.) Periaatteessa pitäisi olla umpikengät, mutta sandaalit sukkien kanssa käy.

3. Kuningas

Kuninkaan ja kuningasperheen kuvia on näkyvillä kaikkialla katukuvassa ja kuviin pitää suhtautua kunnioittavasti. Tämä on hyvä muistaa myös rahoja käsitellessään, koska niissä on kuninkaan kuva. Maahan pudonnutta kolikkoa ei siis saa pysäyttää jalalla tallaamalla, sillä se on epäkunnioittavaa. Thaimaassa on voimassa majesteettirikos, joten tähän seikkaan tulee suhtautua vakavasti. Kuninkaan hymni soitetaan joka päivä klo 8.00 ja 18.00 julkisilla paikoilla, kuten yleisissä puistoissa. Hymniä soitettaessa kuningas on symbolisesti läsnä ja siksi sitä pysähdytään kunnioittamaan paikallaan seisoen, vaikka kesken juoksulenkin. Hymni soitetaan myös esimerkiksi elokuvien ja esitysten aluksi.

4. Munkit

Oranssiin pukeutuneita munkkeja liikkuu kaupungilla runsaasti ja heihin tulee suhtautua kohteliaasti. Naiset eivät saa koskea munkkia, niinpä esim. metrossa nainen ei saa mennä munkin viereen istumaan.

5. Jalat

Jalat ovat buddhalaisuudessa epäpuhdas ruumiinosa. Siksi jalalla ei saa osoittaa, eikä jalkapohjia saa näyttää, esim temppeleissä istutaan niin, että jalkapohjat jäävät alle.

6. Lapset

Varsinkin pienet lapset huomioidaan thaikulttuurissa todella positiivisesti. Erityisesti vaaleita lapsia pidetään hurjan suloisina ja heidän koskettaminen tuo hyvää onnea. Usein tuntuu, että mekin saamme perheenä paljon anteeksi ja positiivista huomiota osaksemme, ihan vaan koska meillä on niin söpö poika. Joskus huomio tai koskettelu voi toki olla lapselle kiusallista. Jos haluaa kieltää koskemasta, pitää kieltoa pehmentää hymyllä ja pehmeällä äänensävyllä, ettei käyttäydy liian töykeästi.

7. Liikenne.

Ole varovainen ja katso loppuun asti katua ylittäessäsi. Liikenne on monen (myös taksikuskin) mielestä Bangkokin huonoin puoli. Liikenne on kaoottista, kaksipyöräisiä suhahtelee eri suuntiin, jalkakäytäviä myöten. Ja ne ruuhkat…

Ruuhkassa liikkuminen: Älä töni, äläkä ryysää. Kiinassa olin tottunut kyynärpäätaktiikkaan, täällä sain häpeäkseni todeta oppineeni huonoille tavoille. Metroa odotetaan jonoissa, ensin päästetään ulos poisjäävät matkustajat ja sitten mennään jonossa sisään.  Jos ei ruuhka-aikaan mahdu sisään, odotetaan jonossa seuraavaa junaa. Lapsi saa yleensä aina paikan ruuhkaisessakin metrossa.

8. Jalkakäytävät

Bankok on kuuluisa huonokuntoisista tai aivan olemattomista jalkakäytävistään, mikä tekee kaupungilla liikkumisen erityisesti lasten kanssa haastavan. Aina kannattaa katsoa tarkkaan eteensä: mitä vaan voi olla kadulla. Kuumat ruokakärryt ja grillit tukkivat yllättäen koko jalkakäytävän, kuoppia ja reikiä tai ihan monttuja aukeaa kuin tyhjästä, uhkaavasti heiluvia viemärinritilöitä on kaikkilalla. Kulku on helposti aikamoista hyppelyä ylös ja alas, kadulle ja takaisin, toiselle puolelle katua… onneksi enää ei ollla sentään rattaiden kanssa liikenteessä, on meinaan varmasti aika haastavaa! Viime vuonna kävelymatka Suomi-kouluun metroasemalta taisi tuntua neljävuotiaasta aika seikkailulta, ainakin aluksi. Rupesin sitten laulelemaan jotain retkilauluja ja poika keksi erilaisia leikkejä, joissa loikitaan kiveltä toiselle. Sanomattakin on selvää, että lapset ei itsekseen täällä voi juoksennella, vaaroja uhkaa joka puolella, eivätkä lapset ehdi niitä aina huomata.

9. Hinnat ja ostaminen

Tavarataloissa ja kaupoissa on kiinteät hinnat. Toreilla ja markkinoilla hinnoista yleensä neuvotellaan, paikallinen saattaa saada saman tuotteen hyvinkin neljäsosaan siitä, mitä ulkomaalainen ja sekös monia harmittaa. Käytännössä usein lähtöhinnatkin ovat jo tosi halpoja. Toisaalta laadusta ei markkinoilla ole takeita, hyvästä joutuu täälläkin usein maksamaan kalliisti. Jossain paikoissa on tukkuhinnat, eli jos ostaa yli kolme, saa alennusta. Itse olen huono tinkaamaan, yleensä mietin, sopiiko pyydetty hinta minulle, jos on mielestäni reilusti liikaa hintaa, en edes rupea neuvottelemaan. Jos myyjä on valmis laskemaan hintaa, niin tyleensä tässä vaiheessa huutelee jo perään uuden hinnan kanssa. Kukin tietysti toimii tyylillään, jotkut nauttivat tinkimisestä ja kaupankäynnin hitaudesta. Hyvä kuitenkin muistaa, ettei näissäkään tilanteissa saisi hermostua, vaan kaupankäynnin tulisi sujua mukavissa merkeissä.

Alkoholin ostaminen saattaa olla yllättävän hankalaa. Alkoholia saa ostaa ihan tavallisesta ruokakaupasta, mutta vain tiettyinä aikoina. Aamulla ei alkoholia myydä ennen kello 11 eikä kello 14 ja 17 välillä, eikä buddhalaisina juhlapyhinä ollenkaan. Jos siis viiniä haluaa illallisella nauttia, on siihen hyvä varautua hyvissä ajoin, ihan niin kuin Suomessa ollut tapana. Alkoholia verotetaan myös reilusti, niin että ruokaviinille kertyy ihan kivasti hintaa.

10. Eläimet

Buddhalaisuudessa uskotaan uudestisyntymiseen, siksi kaikkia eläviä olentoja tulee kunnioittaa. Kulkukoirista ja -kissoista pidetään hyvää huolta ja siksi niitä toisaalta eleleekin ihan riesaksi asti. Puistossa kissat makoilevat keskellä tietä, eivät lotkauta korviaankaan, vaikka vierestä ajaisi pyörä tai mopo. Kulkukoirat voivat olla varsinkin hämärässä tai pimeällä olla vähän pelottaviakin pikkukujilla kulkeville kävelijöille tai pyöräilijöille. Vaikka eläimet olisivat kuinka kesyn oloisia, ei niitä kannata ryhtyä paijailemaan, vesikauhua on ihan lemmikkieläimissäkin, joita ei ole aina asiallisesti rokotettu, mutta toisaalta ei niitä saa myöskään ruveta hätyyttämäänkään.

Kesäloma loppui, koulu alkoi, arki alkoi! Muuton myötä meillä on arki muuttunut paljon, koulumatkojen suhteen ja kaiken muunkin liikkumisen suhteen. Asumme Sathornin alueella, kaikkialla on jalkakäytävät, metropysäkki on viiden minuutin kävelymatkan päässä ja mikä parasta, vieressä on valtavan iso, vehreä Lumpinipuisto!

Se on niin lähellä, että siellä voi käydä koko perhe iltaisin koulun jälkeen tai viikonloppuisin aamulla, ja silti on koko päivä aikaa puuhata muuta. Poika potkulaudalla tai pyörällä, me hölkäten tai kävellen perässä. Meillä onkin alkanut uusi, liikunnallisempi jakso elämässä!

Aamuisin ja iltaisin, kun ei ole niin kuuma, puisto on täynnä elämää: on lenkkeilijöitä, kävelijöitä, kuntoilijoita laitteissaan. Aamuisin on aamujumppaajia, taichin harrastajia – joillakin miekat, joillakin viuhkat, joillakin kepit – joogaajia ja paritanssijoita. Iltaisin on puistojumppaa, monen tasoista ja enemmän tai vähemmän ärsyttävällä pölötyksellä. Yksi vanhempi täti istuu aina aamuisin lenkin varrella ja huikkaa minulle kohteliaasti englanniksi: Good morning, good running! Juoksijoiden seassa kävellessä tekee mieli melkein väkisinkin lähteä juoksemaan, vaikka tarkoitus olikin tehdä pitkä kävelylenkki.

 

Puistossa on aina jotain mielenkiintoista katseltavaa: jättimäiset kalat kanavissa, parimetriset liskot rannoilla – opin juuri eilen, että liskot myös kiipeilevät puihin! – saalista kärkkyvät korpit (vai ovatko nuo sittenkin mustavariksia), kahlailevat jalohaikarat, keskellä juoksureittiä makoilevat kissat… ja sitten on tietysti hehkuva kukkaloisto, kauden kukat näyttävät vaihtuvan nopeaan tahtiin.

Yksi erikoisuus täällä on kuninkaan hymni, joka soitetaan julkisilla paikoilla kuten puistoissa joka päivä klo 8 ja 18. Sitä kuunnellaan paikallaan hiljaa seisten. Puistossa kaikki juoksijat pysähtyvät hymnin ajaksi paikalleen ja jatkavat sitten juoksuaan hymnin loputtua. Ennen hymniä tulee kovaäänisistä aikamerkki, niin ettei hymni mene ohi, vaikka kuuntelisi musiikkia kuulokkeilla.

Aamuseitsemältä tai iltakuudelta ei suinkaan ole viileää, vaan hiki alkaa virrata heti ensiaskeleilla. Päivittäinen liikkuminen näyttää kuitenkin auttavan kuumuuden sietämisessä ja muutenkin kai tähän kosteaan ja kuumaan ilmanalaan alkaa vähitellen vähän tottua. Ihan vähän. Ehkä.

Silloin joskus huhtikuussa odottelin sadekauden saapumista ja kuumuuden hellittämistä. Minulle kun oli kerrottu, että se alkaisi pian Songkranin jälkeen. No, sitä saatiinkin sitten odotella tänä vuonna harvinaisen pitkään. Kuumaa ja vieläkin kuumempaa on kestänyt kesäkuulle asti, koulun loppumiseen asti. Viimeiset viikot koulussa olivatkin aika hikisiä ja hektisiä. Samaan aikaan etsimme vielä uutta asuntoakin ja meinasimme läkähtyä asuntokierroksilla. Tuntui, että olin kuumasta ja ehkä ilmansaasteista usein ihan kipeäkin, eikä paljon huvittanut mihinkään lähteä, jos ei ollut ihan pakko. Lopulta asunto löytyi, koulukin loppui ja pääsimme kesäloman viettoon.

Mihinkäs muualle, kuin rannalle.

Tällä kertaa, Kwai-joen retkestä inspiroituneena, lähdimme matkaan junalla. Matkasimme etelään erikoispikajunalla, hiukan karussa kakkosluokassa, jossa ilmastointi kyllä pelasi ja oli jopa tarjoilua. Viisi tuntia matkattuamme ja Huahinin ja Khao Sam Roi Yotin ohi puksutettuamme hyppäsimme ulos Bankrutin asemalla. Vielä viisi kilometriä paikallisella moporiksalla ja olimme perillä hotellissamme. Kauniin vehreä resortti, mukava bungalow ja silmänkantamattomiin jatkuva hiekkaranta. Eikä ketään muita kuin me!

Ensin vähän tuntui melkein aavemaiselta ja arvelutti, saako täällä mitään ruokaa edes. Palvelu toimi kuitenkin erinomaisesti. Ja tulihan niitä muitakin paikalle kun viikonloppu lähestyi. Ilmakin oli ihmeen (lue ihanan) viileä, välillä tuli ukkoskuuroja ja piti oikein laittaa pitkähihaistakin päälle. Sadekuurot eivät kuitenkaan meitä haitanneet ja taustalla häämöttävät pilvet loivat valokuvauksellisia hetkiä rannalle.

Ihana rauha, avara taivas ja meren aaltojen rauhoittava ääni. Mitäs muuta sitä tarvitsisikaan rentoutuakseen ja karistaakseen kaupungin pölyt ja hälyt mielestään.

Tosin jo kolmantena päivänä kaipasimme jo jotain toimintaa ja lähdimme kokopäiväretkelle vesiputouksia ja mm. apinoita katselemaan. Siitä lisää piakkoin…